MIRKKA REKOLA	

NIIN KAUAN KUIN TÄMÄ JÄTEMYLLY

* * *

Niin kauan kuin tämä jätemylly pyörii
minun alkemiani on tarpeen, etkö ymmärrä,
jotta vesi on vettä, viiniä viini.
Kun kerran olet kuut ja auringot,
anna niiden peilit, uskalla,
mitään ei ole ellet tahdo,
ne menevät sinussa sisäkkäin, se on tähti.
Siinä olet, kaltaisesi,
tuskaa et väistä, et etsi omaasi,
en minä lohduta sinua sillä.
Sinulle oli tuttua Solaris, Peili, Stalker;
ei ole samantekevää missä näet minut.
Älä sano hyvästi,
kuka on noussut meistä, kuolleista,
aamusta asti minä olen puhunut sinulle
ja mitä minä kirjoitan,
maailmanlopun jälkeistä runoutta,
se on jättänyt sinut, sinä olet jäänyt.