Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/1 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti I (Tiedonantoja) EUROOPAN PARLAMENTTI ISTUNTOKAUSI 1997 ­ 1998 Istunnot 15. ­ 19. joulukuuta 1997 EUROOPPA-palatsi ­ STRASBOURG MAANANTAINA 15. JOULUKUUTA 1997 PIDETYN ISTUNNON PÖ YTÄ KIRJA (98/C 14/01) Istunnon kulku Puhetta johti puhemies GIL-ROBLES GIL-DELGADO (Istunto avattiin klo 17.05.) 1. Istuntokauden uudelleen avaaminen Puhemies julisti Euroopan parlamentin 4. joulukuuta 1997 keskeytetyn istuntokauden uudelleen avatuksi. 2. Pöytäkirjan hyvä ksyminen Seuraavat jäsenet kä yttivät puheenvuoron: ­ Galeote Quecedo PPE-ryhmän puolesta muistutti, että Eurooppa-neuvosto hyväksyi yksimielisesti 12. päivänä kulu- vaa kuuta baskien ETA-terroristijärjestön kieltävän julkilausu- man, ja että sitä seuraavana päivänä baskit osoittivat mieltään rauhan, vapauden ja demokratian puolesta; hän pyysi puhe- miestä antamaan parlamentin puolesta julkisen kannanoton ja näin ottamaan osaa baskien mielenilmaukseen ja lähettämään surunvalittelusähkeen demokraattisen valintansa vuoksi mur- hatun José Luis Cason perheelle; ­ Puerta GUE/NGL-ryhmän puolesta yhtyi puhujan sanoi- hin ja ilmoitti, että varapuhemies Cot järjestää huomenna kokouksen ilmaistakseen solidaarisuutta Espanjassa ja muual- la Euroopassa terrorismin uhreiksi joutuneita ihmisiä kohtaan; ­ Medina Ortega PSE-ryhmän puolesta yhtyi puhujan sanoi- hin. Puhemies huomautti, että hänen mielestään nämä kolme puheenvuoroa edustavat hyvin parlamentin mielipidettä. Seuraavat jäsenet käyttivä t puheenvuoron: ­ Papakyriazis muistutti ensi keskiviikkona kymmenettä kertaa luovutettavasta Saharov-palkinnosta ja huomautti, että vuoden 1995 Saharov-palkinnon saaja Leyla Zana on yhä edelleen pidätettynä turkkilaisessa vankilassa. Hän pyysi puhe- miestä välittämään viestin turkkilaisille viranomaisille tämän vapauttamiseksi (puhemies vastasi, että parhaiten solidaari- suuttaan voi ilmaista osallistumalla keskiviikkoiseen Saharov- palkinnon luovutustilaisuuteen); ­ McMillan-Scott viittasi huhuihin, joiden mukaan Yhdys- vallat on kieltänyt eurooppalaisen naudanlihan tuonnin ja pyysi komissiota antamaan asiaa koskevan julkilausuman tällä viikolla (puhemies vastasi, että asia oli otettu esille puhemies- konferenssissa, mutta koska kyse ei ollut kuin huhuista, se piti parempana asian ottamista käsiteltäväksi vasta tammikuun istuntojaksolla); ­ Hallam ilmoitti, että hänen vaalipiirissään on syntymässä todellinen kriisi siitä syystä, että naudanlihaa tuodaan muista Euroopan maista, joissa hygieniavaatimukset eivät läheskään vastaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa voimassa olevia vaa- timuksia; Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/2 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti ­ Roth-Behrendt ilmoitti, että komission jäsen Bonino oli sanonut hänelle luulleensa, että hänen piti antaa asiaa koskeva julkilausuma huomenna klo 21.00 (puhemies vakuutti hänelle, että komissio antaa julkilausuman juuri tänä ajankohtana ja että sitä seuraa keskustelu); ­ De Vries tästä puheenvuorosta; ­ Banotti Hallamin puheenvuorosta; ­ Macartney pyysi, että julkilausuman yhteydessä käsiteltäi- siin myös lampaanlihakysymystä (puhemies vastasi, että se riippuu komissiosta); ­ Berthu sanoi olevansa pöyristynyt siitä, että keskustelun jälkeen ei seuraa äänestystä, kuten ei myöskään perjantaina käsiteltävänä olevien geneettisesti muunneltujen soija- ja mais- situotteiden pakkausmerkintöjen osalta; hänen mielestään näin tärkeiden asioiden ollessa kyseessä on parlamentin toimittava hyvissä ajoin, toisin sanoen välittömästi (puhemies vastasi, että puhemieskonferenssi teki tämän päätöksen, ja hän itse osallis- tui päätöksentekoon, siitä syystä että asiasta ei ollut riittävästi tietoa päätöslauselman laatimiseksi); ­ Sturdy Hallamin puheenvuorosta; ­ Roth-Behrendt huomautti, että parlamentti on jo hyväksy- nyt BSE-tautia koskevan päätöslauselman viime marraskuussa ja että asiaan palataan helmikuussa, ja sen vuoksi keskustelu asiasta riittää tässä vaiheessa vallan mainiosti; ­ Gallagher Hallamin puheenvuorosta (puhemies keskeytti hänet pitäen keskustelua päättyneenä); ­ Posselt esitti vastalauseen sen johdosta, että taloudellisten ulkosuhteiden valiokunnan on pidettävä huomenna, luvan puuttuessa, epävirallinen kokous, johon komission varapu- heenjohtaja Sir Leon Brittan osallistuu, tarkastellakseen erästä tärkeää kysymystä (puhemies vastasi, että tämä oli seurausta puhemieskonferenssin päätö ksestä, jonka mukaan valiokun- tien kokoukset on pidettävä Brysselissä; ­ Van Bladel pyysi puhemiehistöä huolehtimaan välittömäs- ti postinjakelusta vastaavan henkilökunnan ja autonkuljettajien työoloista heidän uusissa Brysselin toimitiloissaan; ­ Provan onnitteli asianomaisia parlamentin yksikköjä onnistuneesta muutosta parlamentin Brysselin toimitiloihin. Puhemies ilmoitti, että pääsihteeri etsii parhaillaan ratkaisua Van Bladelin esittämään ongelmaan ja onnitteli tätä samalla onnistuneesta muutosta. Fabre-Aubrespy käytti puheenvuoron viitaten 4. joulukuuta saamaansa vastaukseen, jonka puhemies antoi hänen istunnon alussa esittämäänsä työjärjestyksen 48 artiklan mukaiseen kysymykseen (kyseisen istunnon pöytäkirja, osa I, kohta 1), jonka mukaan puhemies oli lähettänyt kysymyksen työjärjes- tysvaliokuntaan, ja huomautti, että sitä ei vielä tähän päivään mennessä ollut annettu käsiteltäväksi. Puhemies vastasi, että tehtäväksianto allekirjoitettiin heti kun hän kiireiltään ehti, ja että työjärjestysvaliokunnan pitäisi saada kyseinen tehtäväksianto vielä tänään. Edellisen istunnon pö ytäkirja hyväksyttiin. 3. Työ llisyyttä kä sittelevä Eurooppa-neuvoston ylimäärä inen huippukokous Neuvoston on tänään 15. joulukuuta 1997 hyväksyttävä työ lli- syyttä koskevat suuntaviivat 20. ja 21. marraskuuta 1997 pidetyn työllisyyttä käsittelevän Eurooppa-neuvoston huippu- kokouksen neuvottelujen johdosta ja komission ehdotusten pohjalta, mistä syystä puhemies ilmoitti, että hän on lähettänyt neuvoston puheenjohtajalle Junckerille ( 1 ) työllisyys- ja sosi- aaliasiain valiokunnan kirjeen muodossa antaman lausunnon, jotta parlamentin asiaa koskeva kanta otetaan huomioon ennen kuin Amsterdamissa hyväksytyn sopimuksen asianmukaiset artiklat tulevat voimaan. Hän täsmensi, että kyseinen lausunto vahvisti Euroopan parlamentin 21. lokakuuta 1997 antamissa päätö slauselmissa ilmaistun kannan toisaalta parlamentin ehdotuksesta työllisyyttä käsittelevälle Eurooppa-neuvoston ylimääräiselle huippukokoukselle (20. ja 21. marraskuuta 1997) (kyseisen istunnon pö ytäkirja, osa II, kohta 6) ja toisaalta 19. marraskuuta 1997 komission kertomuksesta "Työ llisyys Euroopassa ­ 1997" (kyseisen istunnon pö ytäkirja, osa II, kohta 18). 4. Valtakirjojen tarkastus Parlamentti päätti vahvistaa työjärjestystä, valtakirjojen tarkas- tusta ja koskemattomuutta käsittelevän valiokunnan ehdotuk- sesta Wielandin nimityksen. 5. Valiokuntaan lähettä minen Seuraavilta valiokunnilta on pyydetty lausunto: ­ TUTK-valiokunta: Komission kertomus direktiivien 92/ 73/ETY ja 92/74/ETY soveltamisesta ­ Homeopaattiset lääk- keet (KOM(97)0362 ­ C4-0484/97) (asiasta vastaava valio- kunta: YMPÄ , lausunto on jo pyydetty: MAKE, OIKE, RAHA); ­ NAIS-valiokunta: Kahdeksas vuosikertomus rakennera- hastoista 1996 (KOM(97)0526 ­ C4-0582/97) (asiasta vastaa- va valiokunta: ALUE, lausunto on jo pyydetty: MAKE, BUDJ, TYÖ L, VALV, KALA); ­ RAHA-valiokunta: Sopimus yksityiskohtaisista säännö is- tä, jotka koskevat EY:n perustamissopimuksen 109 j artiklan 4 kohdassa tarkoitettua Euroopan parlamentin kuulemista hyväksyttäessä yhtenäisvaluutan toteuttamista koskeva päätös Ecofin-neuvoston suositusten perusteella (asiasta vastaava valiokunta: TYÖ J); ­ VETO-valiokunta: Vetoomusvaliokunnan toimivalta (Crowleyn mietintö ) (asiasta vastaava valiokunta: TYÖ J). ( 1 ) Kirjeen teksti: ks. liite. Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/3 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 6. Vastaanotetut asiakirjat Puhemies ilmoitti vastaanottaneensa seuraavat asiakirjat: a) neuvostolta: aa) lausuntopyynnö t seuraavista asiakirjoista: ­ Ehdotus neuvoston direktiiviksi asetuksessa (EY) N:o 950/97 tarkoitettujen yhteisön epäsuotuisten maatalousaluei- den luettelosta (Tanska) (KOM(97)0575 ­ C4-0644/97 ­ 97/0308(CNS)) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: MAKE lausuntoa varten: BUDJ ­ Ehdotus, joka koskee Euroopan talousyhteisön sekä Car- tagenan sopimuksen ja sen jäsenvaltioiden, Bolivian tasaval- lan, Kolumbian tasavallan, Ecuadorin tasavallan, Perun tasa- vallan ja Venezuelan tasavallan välisen yhteistyötä koskevan puitesopimuksen tekemistä (uudelleen kuuleminen) (C4-0651/ 97 ­ 00/0906(CNS)) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: TALU lausuntoa varten: ULKO, TUTK, LIIK, KULT, KEHI oikeudellinen perusta: EY 113 art., EY 130 y art., EY 228 art. 2 ja 3 kohta ei ole saatavana seuraavilla kielillä: ruotsi ja suomi ­ Ehdotus neuvoston asetukseksi maito- ja maitotuotealan lisämaksusta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3950/92 muuttamisesta (KOM(97)0606 ­ C4-0653/97 ­ 97/ 0328(CNS)) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: MAKE lausuntoa varten: BUDJ oikeudellinen perusta: EY 43 art. ­ Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä annettujen direktiivien 89/48/ETY ja 92/51/ETY muuttamisesta ja yleissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoita- jien, hammaslääkäreiden, eläinlääkäreiden, kätilö iden, arkki- tehtien, farmaseuttien ja lääkäreiden toimintaa koskevien direktiivien 77/452/ETY, 77/453/ETY, 78/686/ETY, 78/687/ ETY, 78/1026/ETY, 78/1027/ETY, 80/154/ETY, 80/155/ETY, 85/384/ETY, 85/432/ETY, 85/433/ETY ja 93/16/ETY täyden- tämisestä (KOM(97)0638 ­ C4-0657/97 ­ 97/0345(COD)) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: OIKE lausuntoa varten: TYÖ L, KULT oikeudellinen perusta: EY 49 art., EY 57 art. 1 ja 2 kohta, EY 66 art. ab) lausunnot ehdotuksista määrärahojen siirtämiseksi: ­ Neuvoston lausunto ehdotukseen määrärahojen siirtämi- seksi nro 52/97 Euroopan unionin varainhoitovuoden 1997 yleisen talousarvion pääluokan III luvusta lukuun ­ Komissio ­ Osa A (C4-0646/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: BUDJ ­ Neuvoston lausunto ehdotukseen määrärahojen siirtämi- seksi nro 53/97 Euroopan unionin varainhoitovuoden 1997 yleisen talousarvion pääluokan III luvusta lukuun ­ Komissio ­ Osa A (C4-0647/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: BUDJ ­ Neuvoston lausunto ehdotukseen määrärahojen siirtämi- seksi nro 54/97 Euroopan yhteisöjen varainhoitovuoden 1997 yleisen talousarvion ­ Talous- ja sosiaalikomitea ­ Alueiden komitea ­ VI pääluokan sisällä luvusta toiseen (C4-0652/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: VALV ac) seuraavat asiakirjat: ­ Euroopan yhteisöjen varainhoitovuoden 1998 talousarvio- esitys sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutosehdotuksin varustettuna (12968/97 ­ C4-0600/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: BUDJ lausuntoa varten: kaikkiin asianomaisiin valiokuntiin ­ Euroopan yhteisöjen varainhoitovuoden 1998 talousarvio- esitystä koskeva oikaisukirjelmä nro 1 (12973/97 ­ C4- 0645/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: BUDJ lausuntoa varten: MAKE b) komissiolta: ba) ehdotukset ja/tai tiedonannot: ­ Muutettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 97/33/EY muuttamisesta operaattorin numeron siirrettävyyden ja ennaltavalinnan osalta (KOM(97)0674 ­ C4-0642/97 ­ 97/0250(COD)) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: RAHA lausuntoa varten: OIKE oikeudellinen perusta: EY 100 a art. ­ Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentil- le, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Tieto- turvan ja luottamuksen varmistaminen sähkö isessä viestinnäs- sä ­ digitaalisia allekirjoituksia ja viestien salausta koskeva eurooppalainen malli (KOM(97)0503 ­ C4-0648/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: OIKE lausuntoa varten: RAHA, YMPÄ , KULT Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/4 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentil- le, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle: Tietojen ja taitojen Eurooppaan (KOM(97)0563 ­ C4-0649/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: KULT lausuntoa varten: TYÖ L ­ Komission tiedonanto: Työntekijöiden vapaata liikkuvuut- ta koskeva toimintasuunnitelma (KOM(97)0586 ­ C4-0650/ 97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: TYÖ L lausuntoa varten: OIKE, KANS ­ Komission tiedonanto ympäristöstä ja työllisyydestä (koh- ti "kestävää" Eurooppaa) (KOM(97)0592 ­ C4-0655/97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: TYÖ L lausuntoa varten: ALUE, YMPÄ saatavana englannin, ranskan ja saksan kielellä bb) seuraavan asiakirjan: ­ Komission kertomus Euroopan unionin neuvostolle: Sää- dö skäytännö n parantaminen 1997 (KOM(97)0626 ­ C4-0656/ 97) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: OIKE c) parlamentin valiokunnilta: ca) mietinnöt: ­ Mietintö: Ilmoitus neuvostolle ja Euroopan parlamentille oliivi- ja oliiviö ljyalasta (mukaan lukien taloudelliset, kulttuu- riset, alueelliset, sosiaaliset ja ympäristöö n liittyvät näkökoh- dat), nykyisestä yhteisestä markkinajärjestelystä, uudistuksen tarpeellisuudesta ja esitetyistä vaihtoehdoista ­ Vaihtoehtoja esittelevä asiakirja (KOM(97)0057 ­ C4-0096/97) ­ maata- loutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevä valiokunta Esittelijä: Jové Peres (A4-0374/97) ­ Mietintö: Täysistunnossa käytävät keskustelut (työjärjes- tyksen 47, 106, 107 artiklan sekä liitteen III muuttaminen) ­ työjärjestystä, valtakirjojen tarkastusta ja koskemattomuutta käsittelevä valiokunta Esittelijä: Wijsenbeek (A4-0375/97) ­ Mietintö : Komission kertomus ihmisoikeuksien ja kansan- valtaistamisen edistämiseksi toteutetuista toimista (vuonna 1995) (KOM(96)0672 ­ C4-0095/97) ­ ulko- ja turvallisuus- asiain sekä puolustuspolitiikan valiokunta Esittelijä: Imbeni (A4-0381/97) ­ Mietintö: Komission tiedonanto tuesta rakennesopeutuk- seen ja velkahelpotuksiin voimakkaasti velkaantuneissa AKT- valtioissa ja yhteisön vastauksesta HIPC-velka-aloitteeseen sekä ehdotuksesta neuvoston päätökseksi poikkeuksellisesta avusta voimakkaasti velkaantuneille AKT-maille (KOM(97)0129 ­ C4-0243/97) ­ kehitys- ja yhteistyö valio- kunta Esittelijä: Torres Couto (A4-0382/97) ­ Mietintö: Komission tiedonanto: Euron käyttöönoton vai- kutukset pääomamarkkinoihin (KOM(97)0337 ­ C4-0443/97) ­ talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta Esittelijä: Friedrich (A4-0383/97) ­ Mietintö: Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Euroopan unioni ja avaruus: sovellusten, mark- kinoiden ja teollisuuden kilpailukyvyn edistäminen (KOM(96)0617 ­ C4-0042/97) ­ tutkimusta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevä valiokunta (Hughes- menettely) Esittelijä: Desama (A4-0384/97) ­ * Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi Azorien, Madeiran, Kanariansaarten ja Ranskan Guayanan tiettyjen kalastustuotteiden kaupan pitämisessä alueiden syrjäisestä sijainnista aiheutuvien lisäkustannusten tasoitusjärjestelmän käyttöön ottamisesta (KOM(97)0389 ­ C4-0451/97 ­ 97/ 0200(CNS)) ­ kalatalousvaliokunta Esittelijä: Medina Ortega (A4-0385/97) ­ Mietintö: Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komite- alle esikuva-analyysistä ­ väline taloudellisten toimijoiden ja viranomaisten käyttöön (KOM(97)0153 ­ C4-0387/97) ­ talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta Esittelijä: Murphy (A4-0387/97) ­ * Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä an- netun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta (KOM(97)0341 ­ C4-0416/97 ­ 97/0189(CNS)) ­ kalatalous- valiokunta Esittelijä: Eisma (A4-0389/97) ­ Mietintö: Esitys Euroopan yhteisö jen yleiseksi talousarvi- oksi varainhoitovuodeksi 1998 ­ neuvoston muuttama esitys (kaikki pääluokat) (C4-0600/97) ja oikaisukirjelmä nro 1/98 vuoden 1998 alustavan talousarvioesityksen pääluokkaan III ­ Komissio (C4-0645/97) ­ budjettivaliokunta Esittelijät: Tillich ja Tomlinson (A4-0390/97) Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/5 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ Mietintö: Erityiskertomus nro 2/97 Euroopan unionin antamasta humanitaarisesta avusta vuosina 1992 ­ 1995 sekä komission vastaukset (C4-0219/97) ­ talousarvion valvonta- valiokunta Esittelijä: Fabra Vallés (A4-0391/97) ­ Mietintö: Komission sisäisen ihmisoikeus- ja demokrati- sointiasioista vastaavan yhtenäisen koordinointirakenteen perustaminen ­ ulko- ja turvallisuusasiain sekä puolustuspoli- tiikan valiokunta Esittelijä: Lenz (A4-0393/97) ­ * Mietintö: Ehdotus neuvoston ja komission päätö kseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Ts_ekin tasavallan Eurooppa-sopimuksella perustetussa assosiointi- neuvostossa vahvistettavasta Eurooppa-sopimuksen 64 artik- lan 1 kohdan iii alakohdan ja 2 kohdan sekä mainitun sopimuksen Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopi- muksen soveltamisalaan kuuluvista tuotteista tehdyn pöytäkir- jan nro 2 8 artiklan 1 kohdan iii alakohdan ja 2 kohdan soveltamista koskevia määräyksiä koskevasta yhteisön kan- nasta (1706/97 ­ C4-0383/97 ­ 96/0237(CNS)) ­ taloudellis- ten ulkosuhteiden valiokunta Esittelijä: Schwaiger (A4-0394/97) ­ * Mietintö: Ehdotus neuvoston päätökseksi tutkimus- ja koulutustoimintaa koskevasta Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) viidennestä puiteohjelmasta (1998 ­ 2002) (KOM(97)0142 ­ C4-0234/97 ­ 97/0120(CNS)) ­ tutkimusta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevä valio- kunta Esittelijä: Quisthoudt-Rowohl (A4-0395/97) ­ *** I Mietintö: Ehdotus ja muutettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tutkimusta, teknologista kehittämistä ja esittelyä koskevasta Euroopan yhteisön viiden- nestä puiteohjelmasta (1998 ­ 2002) (KOM(97)0142 ­ C4- 0186/97 ­ 97/0119(COD)) ­ tutkimusta, teknologista kehittä- mistä ja energia-asioita käsittelevä valiokunta Esittelijä: Quisthoudt-Rowohl (A4-0396/97) ­ * Mietintö: Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Latvian tasavallan välisen kalastussuhteita koske- van sopimuksen sen pö ytäkirjan I tekemisestä, jolla luodaan edellytykset yhteisyrityksille, joista mainitussa sopimuksessa määrätään (KOM(97)0323 ­ C4-0364/97 ­ 97/0177(CNS)) ­ kalatalousvaliokunta Esittelijä: Macartney (A4-0397/97) ­ Mietintö : Komission tiedonanto yhteenkuuluvuudesta ja tietoyhteiskunnasta (KOM(97)0007 ­ C4-0044/97) ­ aluepo- liittinen valiokunta Esittelijä: Sierra González (A4-0399/97) ­ Mietintö : Euroopan parlamentin työjärjestyksen 75 artik- lan muuttaminen (sovittelukomiteavaltuuskunta) ­ työjärjes- tystä, valtakirjojen tarkastusta ja koskemattomuutta käsittelevä valiokunta Esittelijä: Ford (A4-0400/97) ­ * Mietintö: Luonnos neuvoston säädökseksi yleissopi- muksen tekemiseksi Eurodacin perustamisesta turvapaikanha- kijoiden sormenjälkien vertailemiseksi ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehty yleissopimus Eurodacin perustamisesta turvapaikanhakijoiden sormenjäl- kien vertailemiseksi (11079/97 ­ C4-0506/97 ­ 97/ 0915(CNS)) ­ kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunta Esittelijä: d'Ancona (A4-0402/97) ­ Mietintö : Komission kertomus mahdollisuuksista saada täydennyskoulutusta Euroopan unionissa (KOM(97)0180 ­ C4-0208/97) ­ työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunta Esittelijä: Waddington (A4-0405/97) ­ ** I Mietintö: Ehdotus neuvoston direktiiviksi orgaanisten liottimien käytöstä aiheutuvien haihtuvien orgaanisten yhdis- teiden päästöjen rajoittamisesta tietyissä teollisissa toimissa (KOM(96)0538 ­ C4-0139/97 ­ 96/0276(SYN)) ­ ympäris- tö-, terveys- ja kuluttajansuojavaliokunta Esittelijä: Cabrol (A4-0406/97) ­ Mietintö: Esitys EHTY:n toimintatalousarvioksi vuodeksi 1998 (SEC(97)0933 ­ C4-0270/97) ­ budjettivaliokunta Esittelijä: Giansily (A4-0409/97) ­ Mietintö : Komission tiedonanto: Eurooppa ja Yhdysval- lat: tulevaisuuden suunnat (KOM(95)0411 ­ C4-0411/95) ­ ulko- ja turvallisuusasiain sekä puolustuspolitiikan valiokunta Esittelijä: Souchet (A4-0410/97) cb) suositukset toiseen kä sittelyyn: ­ ** II Suositus toiseen käsittelyyn: Neuvoston vahvistama yhteinen kanta neuvoston asetuksen antamiseksi liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yksikköarvoista ja teknisistä eritelmistä (C4-0598/97 ­ 97/0154(SYN)) ­ talous- ja raha- asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta Esittelijä: Soltwedel-Schäfer (A4-0386/97) Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/6 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti ­ ** II Suositus toiseen käsittelyyn: Neuvoston vahvistama yhteinen kanta neuvoston direktiiviksi rajoittamisesta annetun direktiivin 92/14/ETY muuttamisesta kansainvälisen siviili- ilmailun yleissopimuksen liitteessä 16 (toinen painos 1988) olevan I niteen II osan 2 lukuun kuuluvien ääntä hitaammin lentävien lentokoneiden liikennöimisen osalta (C4-0530/97 ­ 96/0209(SYN)) ­ liikenne- ja matkailuvaliokunnan Esittelijä: Dam (A4-0404/97) d) jäseniltä: da) suulliset kysymykset (työjä rjestyksen 40 artikla): ­ Naussauer kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnan puolesta neuvostolle: K.6 artiklan viimeisen lauseen mukaises- ti käytävä vuosittainen keskustelu oikeus- ja sisäasioiden aloilla toteutettujen toimenpiteiden yhteydessä saavutetusta edistymisestä (B4-0915/97); ­ Naussauer kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnan komissiolle: K.6 artiklan viimeisen lauseen mukaisesti käytävä vuosittainen keskustelu oikeus- ja sisäasioiden aloilla toteutet- tujen toimenpiteiden yhteydessä saavutetusta edistymisestä (B4-0916/97); ­ Papayannakis ja González Á lvarez GUE/NGL-ryhmän puolesta komissiolle: Geneettisesti muunnetun soijan ja mais- sin merkinnät (B4-1003/97); ­ Schmidbauer ja Simpson PSE-ryhmän puolesta komissiol- le: Postipalvelujen kehittäminen (B4-1004/97); ­ Donnay UPE-ryhmän puolesta komissiolle: Postipalvelut (B4-1005/97); ­ Souchet ja Nicholson I-EDN-ryhmän puolesta komissiol- le: Geenitekniikalla muunnetusta soijasta ja maissista valmis- tettujen tuotteiden merkitseminen (B4-1006/97); ­ Scarbonchi ARE-ryhmän puolesta komissiolle: Postipal- velut ja päätemaksut (B4-1007/97); ­ Moreau GUE/NGL-ryhmän puolesta komissiolle: Posti- palvelujen tulevaisuus Euroopan unionissa (B4-1008/97. db) suulliset kysymykset kyselytunnille (B4-1002/97) (työjär- jestyksen 41 artikla): ­ Rübig, Bonde, Izquierdo Rojo, Gerard Collins, Wibe, Habsburg-Lothringen, Watts, Cushnahan, Robles Piquer, Ala- vanos, Posselt, Sjöstedt, Gu ¨nther, Smith, Kaklamanis, Gallag- her, Andrews, Fitzsimons, Howitt, Ephremidis, Oddy, Crow- ley, Hyland, McIntosh, Cars, Robles Piquer, Hardstaff, Van Putten, Fitzsimons, McMahon, Cassidy, Plooij-van Gorsel, Sjöstedt, Truscott, Waidelich, Wijsenbeek, Wibe, Watts, Schmid, Papayannakis, Svensson, Andersson, Ahern, Hautala, Holm, Breyer, Posselt, Theorin, Ahlqvist, Thors, Titley, Ala- vanos, Kjer Hansen, Díez de Rivera Icaza, Striby, Dybkjær, Piha, McKenna, Izquierdo Rojo, Gerard Collins, Valverde López, Gahrton, Habsburg-Lothringen, Cushnahan, Kestelijn- Sierens, Sandbæk, Valdivielso de Cué, Macartney, Trakatellis, Ephremidis, Imaz San Miguel, Berthu, David W. Martin, Crowley, Eriksson, Smith, Anttila, Schörling, Cederschiöld, Andrews, Colino Salamanca, Malone, Riis-Jørgensen, Oddy, Hyland, Gallagher, Ferrer, Howitt, Ferri, McIntosh. e) sovittelukomitealta: ­ Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (3631/97 ­ C4-0643/97 ­ 95/0148(COD)) f) parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunnalta: ­ ***III Mietintö: Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 93/38/ETY muuttamisesta (C4-0619/97 ­ 95/0080(COD)) Esittelijä: Langen (A4-0398/97) ­ ***III Mietintö: Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi liik- kuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästö jen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioi- den lainsäädännön lähentämisestä (C4-0627/97 ­ 95/ 0209(COD)) Esittelijä: Kenneth D. Collins (A4-0413/97) ­ ***III Mietintö: Sovittelukomitean hyväksymä yhteinen ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (C4-0643/97 ­ 95/0148(COD)) Esittelijä: Oomen-Ruijten (A4-0414/97) 7. Neuvoston toimittamat sopimustekstit Puhemies on vastaanottanut neuvostolta seuraavien asiakirjo- jen oikeaksi todistetut jäljennökset: ­ pö ytäkirja Euroopan talousyhteisön ja San Marinon tasa- vallan välillä tehtyyn sopimukseen yhteistyöstä ja tulliliitosta Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningas- kunnan liityttyä Euroopan unionin jäseniksi sekä päätö sasia- kirja; ­ Euroopan yhteisön ja Jemenin tasavallan välinen yhteis- työsopimus sekä päätösasiakirja. Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/7 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 8. Vetoomukset Puhemies on lähettänyt työjärjestyksen 156 artiklan 5 kohdan mukaisesti asiasta vastaavaan valiokuntaan seuraavat vetoo- mukset, jotka on merkitty luetteloon alla ilmoitettuina päivinä: 26. marraskuuta 1997 Konstantinos Bourboulas (nro 1158/97); Dimitrios Antoniou (nro 1159/97); Engelber van den Burg (nro 1160/97); Mario Lipovsek (nro 1161/97); K. Klont (nro 1162/97); Katharina Schäfer (nro 1163/97); J. Bringmann (nro 1164/97); Tina Greggilä-Jouini (nro 1165/97); Svante Thunberg (nro 1166/97); Leo Jans (nro 1167/97); Rudolf Karsdorf (nro 1168/97); Adolf Stollorz (nro 1169/97); Otto Dickgießer (nro 1170/97); Manuela Trottmann (nro 1171/97); Roswitha Pullmer (nro 1172/97); Erna Pullmer (nro 1173/97); P. Bieber (UNIAT) (nro 1174/97); T. Appelyard (nro 1175/97); T. Appelyard (nro 1176/97); T. Appelyard (nro 1177/97); Jack Healy (nro 1178/97); Richard Barber (nro 1179/97); Michael Byrne (nro 1180/97); Florin Marinescu-Firica (nro 1181/97); Norman Berdichevsky (nro 1182/97); Irene Neira Dopazo (nro 1183/97); George Alan Gibson (nro 1184/97); Jim Fitzpatrick (3 allekirjoittanutta) (nro 1185/97); Vassiliki Papakyriakou (nro 1186/97); Alvaro Ortega Santos (nro 1187/97); Ramon Luis Valcarcel Siso (Comunidad Autonoma de la Region de Murcia) (nro 1188/97); Tomas Hernandez Velasco (nro 1189/97); Alfonso Quintana Bouzas (ja 840 allekirjoittanutta) (nro 1190/ 97); Emilio Beceiro Mosquera (AFDPT ­ Asociacion Ferrolana do deporte para Todos) (nro 1191/97); Francisco Javier Echavarren Lezaun (nro 1192/97); Laurent D. Faure (Neuromedia International) (5 allekirjoitta- nutta) (nro 1193/97); Arlette Farina (nro 1194/97); Thierry Gallienne (nro 1195/97); Georges Esquerre (MRAP/ARAC Fédération du Tarn) (ja 21 allekirjoittanutta) (nro 1196/97); Mohanaraj Kandasamy (nro 1197/97); R. Petri-Guasco (Conseil Superieur des Français de l'Etranger) (nro 1198/97); Agatha Witteman (nro 1199/97); Alain Bournet (Deux Mains Pour Demain) (nro 1200/97); Alessandro Roveri (nro 1201/97); Marini Pietro (nro 1202/97); Giuseppe Vesca (Comitato Promotore per "Dire no all'Incene- ritore") (ja 4518 allekirjoittanutta) (nro 1203/97); Maria Antonietta Bezzi (nro 1204/97); Giuseppa Papa (nro 1205/97); Elena Crostoni (nro 1206/97); Virgilio Bettini (Coordinamento Nazionale delle Administrazi- oni Locali dei Comitati Cittadini delle Associazioni Ambien- taliste in Tutela dei Territori Interessati dalla Realizzazione delle Linee Ferroviarie ad Alta Velocita' in Italia) (ja 35 000 allekirjoittanutta) (nro 1207/97); Maria Pia Colmano (Comiatto Civico Ecologico Fornese) (nro 1208/97); Abel Gardete Cabaço (nro 1209/97); Alírio Luís Pereira da Silva (nro 1210/97); Anne-Marie Bauer (Comité d'Entreprise ­ Hoˆpital Saint- Joseph) (ja 9 200 allekirjoittanutta) (nro 1211/97); Annemarie Zimmerer (nro 1212/97); 15. joulukuuta 1997 Elias Gutierrez Juarez (nro 1213/97); Tony Barrientos (ja 50 allekirjoittanutta) (nro 1214/97); Alberto Alfalla Maqueda (nro 1215/97); Carlos Solís Carini (nro 1216/97); Marcelino Valle Fernandez (nro 1217/97); Silvestre Iranzo (Asociacion de Vecinos de Can Domenech) (2 allekirjoittanutta) (nro 1218/97); Felicisimo Garcia Lopez (nro 1219/97); Uwe Umbach Schumm (nro 1220/97); Yolanda Menor de Gaspar Rodríguez (Confederacion Ecolo- gista Pacifista Andaluza ­ CEPA) (nro 1221/97); Francisca Chopo Comin (Federacion Española de Sociedades Protectoras de Animales y Plantas) (nro 1222/97); Fernando Lago López (Coordinadora Nacional Asociaciones Afectados Sindrome Aceite Toxico) (avec 2 allekirjoittanutta) (nro 1223/97); Daniel Zanone (nro 1224/97); Robert Marcelin (nro 1225/97); Mohamed Mohamed-Abdi (Somali Peace Line) (nro 1226/97); Isabelle Molinaro (nro 1227/97); Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/8 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti Mavoungou Nombo-Li (Collectif des étudiants et stagiaires congolais en Belgique) (ja 39 allekirjoittanutta) (nro 1228/97); Cugini Paris (nro 1229/97); Anastasia Serban (nro 1230/97); Sabine Lehr (Terra Vacanzia) (nro 1231/97); Pierre Walhain (Mouvement Demographie ­ Ecologie) (ja 103 allekirjoittanutta) (nro 1232/97); T. Priem (nro 1233/97); Alain Rillet (2 allekirjoittanutta) (nro 1234/97); Richard Sabban (Association Maccabi-Inter) (nro 1235/97); J.P. Verspieren (Vivre dans la presqu'_ˆle de Saint Tropez) (nro 1236/97); Isabella Salerno (Revisioni Consulenze Progettazioni ­ RCP Srl) (nro 1237/97); G. Butolino (Comune di Foglizzo) (nro 1238/97); Gerardo Corrado (nro 1239/97); Luigi Lovato (Comune di Bovolone) (nro 1240/97); Vincenzo Cerceo (nro 1241/97); Paolo Badiale (nro 1242/97); Giorgio Gambarotto (nro 1243/97); Rosario Musumeci (nro 1244/97); Andras Bereny (European Pro Democracy Petition) (ja 200 allekirjoittanutta) (nro 1245/97); Helena Mota (nro 1246/97); António Diogo de Andrade (nro 1247/97); Inger Andersson (nro 1248/97); Tarja Lehtelä (nro 1249/97); Axel Jørgensen (nro 1250/97); F.-Harry Lennicke (nro 1251/97); Barbara Witt (nro 1252/97); Erwin Seel (nro 1253/97); Guy Gerome (nro 1254/97); Günther Alois Wagner (nro 1255/97); Hannelore Lemanczyk (nro 1256/97); Henrique Köhler (nro 1257/97); Hans Offenhaus (10 allekirjoittanutta) (nro 1258/97); Abdelghani Moussadak (nro 1259/97); Ludolf Lange (3 allekirjoittanutta) (nro 1260/97); Edeltraud Blanz (Internationale Gesamtschule "Initiativgruppe Neshe") (nro 1261/97); Loretta Grego-Burkhardt (Anwaltskanzlei Grego-Burkhardt & Coll.) (nro 1262/97); Nesa Premakumaran (nro 1263/97); Patrick O'Donnell (nro 1264/97); J.B. Mortell (Rochestown Action Group) (nro 1265/97); Sports Car Centre Ltd. (nro 1266/97); I.C. Ulagaratnam (Tamils of Kreis Neuss) (ja 163 allekirjoitta- nutta) (nro 1267/97); Douglas McLaughlin (nro 1268/97); Joan Marjorie Martin McKetty (nro 1269/97); Malcolm Coxall et Conny Feij (nro 1270/97); Josephine Mary Turner (nro 1271/97); Frank Harvey (nro 1272/97); Pricilla Stewart-Smith (nro 1273/97); 9. Kä sittelyjä rjestys Esityslistalla oli seuraavana käsittelyjärjestyksen vahvistami- nen. Puhemies ilmoitti, että joulukuun II 1997 istuntojakson lopul- linen esityslistaluonnos (PE 264.937 PdOJ) on jaettu ja että siihen on ehdotettu seuraavia muutoksia (työjärjestyksen 96 artikla): maanantai ­ torstai ­ ei muutoksia perjantai ­ Redondo Jiménez pyysi asiasta vastaavan maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan suostumuk- sella, että hänen mietintöönsä A4-0370/97 ­ kohta 484 ­ sovelletaan menettelyä ilman keskustelua (työjärjestyksen 99 artikla); Puheenvuoron käytti maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja Colino Salamanca. Parlamentti hyväksyi Redondo Jiménezin pyynnön. Ä änestys toimitetaan tiistaina klo 12.00. ­ Ford ja 28 muuta jäsentä pyysivät, että esityslistalle merkitään komission julkilausuma UEFA:n päätöksestä evätä Coca-Cola Cupin voittajien osallistuminen Europe Cup -kil- pailuihin. (Puhemies huomautti, että jos pyyntö hyväksytään, kyseinen kohta voidaan merkitä ainoastaan perjantain istunnon lop- puun.) Ford käytti puheenvuoron ilmoittaakseen, että hän hyväksyy tämän huomautuksen. Parlamentti hyväksyi tämän pyynnön. * * * Käsittelyjärjestys vahvistettiin. 10. Puheajat 15. ­ 19. joulukuuta 1997 pidettävien istuntojen esityslistalle otetuille keskusteluille varatut puheajat on jaettu työjärjestyk- sen 106 artiklan mukaisesti (ks. Esityslista PE 264.937 OJ). Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/9 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti 11. Ajankohtaiskeskustelu (ehdotetut aiheet) Puhemies ehdotti, että tärkeistä, ajankohtaisista ja kiireellisistä aiheista torstaina käytävän keskustelun esityslistalle otetaan seuraavat kolme aihetta, koska silloin on määrä järjestää tunnin mittainen keskustelu komission Kioton konferenssin tuloksia käsittelevästä julkilausumasta. ­ henkilömiinat ­ Burundi ­ ihmisoikeudet 12. Vihreä kirja "Yhteistyössä työ n uudelleenor- ganisointiin" (keskustelu) Andersson esitteli laatimansa työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnan mietinnön komission vihreästä kirjasta "Yhteis- työssä työ n uudelleenorganisointiin" (KOM(97)0128 ­ C4- 0187/97) (A4-0313/97). Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: työllisyys- ja sosi- aaliasiain valiokunnan puheenjohtaja Hughes, joka puhui PSE-ryhmän puolesta, Chanterie PPE-ryhmän puolesta, Crow- ley UPE-ryhmän puolesta, Boogerd-Quaak ELDR-ryhmän puolesta, Ojala GUE/NGL-ryhmän puolesta, Schö rling V- ryhmän puolesta, Sainjon ARE-ryhmän puolesta, Weiler, San- tini ja Menrad. Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies HAARDER Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Dybkjær, Theonas, Blak, Carlsson, Olsson ja komission jäsen Gradin. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 16.12.1997, osa I, kohta 16. 13. Naisilla kä ytävä kauppa seksuaalista hyväk- sikäyttöä varten (keskustelu) Waddington esitteli laatimansa naisten oikeuksien valiokun- nan mietinnö n komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroo- pan parlamentille naisilla käytävästä kaupasta seksuaalista hyväksikäyttöä varten (KOM(96)0567 ­ C4-0638/96) (A4- 0372/97). (* HUGHES-menettely: KANS) Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: kansalaisvapauk- sien ja sisäasiain valiokunnan lausunnon valmistelija Colombo Svevo, Van Lancker PSE-ryhmän puolesta, Banotti PPE- ryhmän puolesta, Larive ELDR-ryhmän puolesta, Eriksson GUE/NGL-ryhmän puolesta, naisten oikeuksien valiokunnan puheenjohtaja Van Dijk, joka puhui V-ryhmän puolesta, Leperre-Verrier ARE-ryhmän puolesta, sitoutumaton Antony, Karamanou, Thomas Mann, Anttila, Gröner ja komission jäsen Gradin. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 16.12.1997, osa I, kohta 17. 14. Polttomoottoreiden kaasupää stöt ***III (keskustelu) Ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojavaliokunnan puheen- johtaja Kenneth D. Collins esitteli laatimansa Euroopan parla- mentin sovittelukomiteavaltuuskunnan mietinnön sovitteluko- mitean hyväksymästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parla- mentin ja neuvoston direktiiviksi ilmaa pilaavia, maastokäyt- töisiin koneisiin asennettavista polttomoottoreista peräisin olevien kaasumaisten ja hiukkasmaisten aineiden päästöjä vastaan kohdistuvia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (C4-0627/97 ­ 95/0209(COD)) (A4-0413/97). Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies AVGERINOS Komission jäsen Gradin käytti puheenvuoron. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 16.12.1997, osa I, kohta 7. 15. Kuluttajansuoja hintojen ilmoittamises- sa ***III (keskustelu) Oomen-Ruijten esitteli laatimansa Euroopan parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunnan mietinnön sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjot- tavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (C4-0643/97 ­ 95/0148(COD)) (A4-0414/97). Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Whitehead PSE- ryhmän puolesta, Thyssen PPE-ryhmän puolesta, Hautala V-ryhmän puolesta, Souchet I-EDN-ryhmän puolesta, Fitzsi- mons ja komission jäsen Gradin. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 16.12.1997, osa I, kohta 8. 16. Postipalvelut (keskustelu) Esityslistalla oli seuraavana yhteiskeskustelu seuraavien jäsen- ten komissiolle käsiteltäväksi jättämistä kuudesta suullisesta kysymyksestä: ­ Ferber PPE-ryhmän puolesta: EU:n postipalvelujen edel- leen kehittäminen (B4-0911/97); ­ Wijsenbeek ELDR-ryhmän puolesta: Postinkannosta aiheutuvien kustannusten tasaaminen postipalvelujen välillä (B4-0914/97); ­ Schmidbauer ja Simpson PSE-ryhmän puolesta: Postipal- velujen kehittäminen (B4-1004/97); ­ Donnay UPE-ryhmän puolesta: Postipalvelut (B4-1005/ 97); Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/10 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti ­ Scarbonchi ARE-ryhmän puolesta: Postipalvelut ja pääte- maksut (B4-1007/97); ­ Moreau GUE/NGL-ryhmän puolesta: Postipalvelujen tule- vaisuus Euroopan unionissa (B4-1008/97). Ferber esitteli suullisen kysymyksen B4-0911/97. Simpson esitteli suullisen kysymyksen B4-1004/97. Schaffner esitteli laatijan puolesta suullisen kysymyksen B4- 1005/97. Scarbonchi esitteli suullisen kysymyksen B4-1007/97. Moreau esitteli suullisen kysymyksen B4-1008/97. Komission jäsen Bangemann vastasi kysymyksiin. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Schmidbauer PSE- ryhmän puolesta, Stenmarck PPE-ryhmän puolesta, Wolf V-ryhmän puolesta, Van Dam I-EDN-ryhmän puolesta, More- au ja Bangemann. Puhemies ilmoitti vastaanottaneensa seuraavien jäsenten työ- järjestyksen 40 artiklan 5 kohdan mukaisesti käsiteltäväksi jättämät päätö slauselmaesitykset: ­ Simpson ja Schmidbauer PSE-ryhmän puolesta, Ferber PPE-ryhmän puolesta, Wijsenbeek ELDR-ryhmän puoles- ta ja Van Dijk V-ryhmän puolesta: Päätemaksut (B4- 1033/97); ­ Donnay, Kaklamanis ja Danesin UPE-ryhmän puolesta: Postipalvelujen päätemaksut (B4-1034/97); ­ Scarbonchi ja Dary ARE-ryhmän puolesta: Postipalvelut ja päätemaksut (B4-1035/97). Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 14. 17. Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoi- minnan alan hankinnat ***III (keskustelu) Langen esitteli laatimansa Euroopan parlamentin sovitteluko- miteavaltuuskunnan mietinnön sovittelukomitean hyväksy- mästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neu- voston direktiiviksi vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekome- nettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 93/38/ETY muuttamisesta (C4-0619/97 ­ 95/0080(COD)) (A4-0398/97). Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Tappin PSE- ryhmän puolesta, Giansily UPE-ryhmän puolesta ja komission jäsen Bangemann. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 16.12.1997, osa I, kohta 9. 18. Seuraavan istunnon esityslista Puhemies ilmoitti, että huomisen istunnon esityslista on seu- raava: klo 9.00 ­ 13.00, klo 15.00 ­ 19.00 ja klo 21.00 ­ 24.00 klo 9.00 ­ 9.15 ­ ajankohtaiskeskustelu (käsiteltäväksi jätetyt päätöslausel- maesitykset) klo 9.15 ­ 12.00, klo 15.00 ­ 17.30 ja klo 21.00 ­ 24.00 ­ yhteiskeskustelu kahdesta mietinnöstä: Tillich/Tomlinson ja Giansily ­ yleinen talousarvioesitys varainhoitovuo- deksi 1998 ­ suulliset kysymykset: oikeus- ja sisäasioiden alalla tapah- tunut edistyminen ­ yhteiskeskustelu kahdesta mietinnöstä: Quisthoudt- Rowohl ­ tutkimusta, teknologista kehittämistä ja esitte- lyä koskeva viides puiteohjelma ***I/* ­ mietintö: Scapagnini ­ energiapolitiikka ­ mietintö: Sindal ­ tuki laivanrakennusteollisuudelle * ­ mietintö: Billingham ­ yleishyödylliset palvelut Euroo- passa ­ suositus toiseen käsittelyyn: Soltwedel-Schäfer ­ eurome- tallirahojen yksikköarvot **II klo 12.00 ­ äänestykset ­ ajankohtaiskeskustelu (luettelo aiheista) klo 17.30 ­ 19.00 ­ kyselytunti (kysymykset komissiolle) klo 21.00 ­ komission julkilausuma: vaaralliset naudanlihatuotteet (julkilausuma ja keskustelu) (Istunto päättyi klo 20.15.) Julian PRIESTLEY Nicole FONTAINE pääsihteeri varapuhemies Maanantaina 15. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/11 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti LÄ SNÄ OLOLISTA 15.12.1997 Allekirjoittaneet: d'Aboville, Adam, Aelvoet, Ahern, Ahlqvist, Ainardi, Aldo, Amadeo, Anastassopoulos, Andersson, André-Léonard, Andrews, Antony, Anttila, Aparicio Sánchez, Areitio Toledo, Argyros, Arias Cañ ete, Augias, Avgerinos, Azzolini, Baldarelli, Baldi, Balfe, Banotti, Bardong, Barón Crespo, Barthet-Mayer, Barton, Bennasar Tous, Berend, Berès, Bernard-Reymond, Bertens, Berthu, Billingham, van Bladel, Blak, Bloch von Blottnitz, Blokland, Blot, Böge, Bösch, Bonde, Bontempi, Boogerd-Quaak, Botz, Bourlanges, Bowe, de Brémond d'Ars, Breyer, Brinkhorst, Brok, Buffetaut, Burenstam Linder, Cabezón Alonso, Caccavale, Camisón Asensio, Campos, Carlotti, Carlsson, Carnero González, Carniti, Carre `re d'Encausse, Casini Carlo, Cassidy, Castagnède, Castellina, Castricum, Caudron, Cederschiöld, Chanterie, Chesa, Chichester, Christodoulou, Colajanni, Colino Salamanca, Collins Gerard, Collins Kenneth D., Colombo Svevo, Colom i Naval, Corbett, Cornelissen, Correia, Cot, Cottigny, Cox, Crawley, Crowley, Cunha, Cunningham, Cushnahan, van Dam, Dankert, Dary, David, De Coene, De Esteban Martin, De Giovanni, Dell'Alba, De Melo, Deprez, Desama, de Vries, Díez de Rivera Icaza, van Dijk, Dillen, Dimitrakopoulos, Donnay, Dührkop Dührkop, Duhamel, Dupuis, Dury, Dybkjær, Elchlepp, Elles, Elliott, Eriksson, Escudero, Estevan Bolea, Ettl, Evans, Ewing, Fabra Vallés, Fabre-Aubrespy, Falconer, Farassino, Fassa, Ferber, Féret, Fernández-Albor, Fernández Martín, Ferrer, Fitzsimons, Florenz, Fontaine, Ford, Fourçans, Funk, Gahrton, Galeote Quecedo, Gallagher, García Arias, García-Margallo y Marfil, Garosci, Garot, Garriga Polledo, Gaso`liba i Böhm, de Gaulle, Gebhardt, Ghilardotti, Giansily, Gillis, Gil-Robles Gil-Delgado, Glase, Goepel, Goerens, Görlach, Gomolka, González Trivin ˜o, Graziani, Gröner, Grosseteˆte, Gü nther, Gutiérrez Díaz, Haarder, von Habsburg, Habsburg-Lothringen, Hänsch, Hager, Hallam, Hardstaff, Harrison, Hatzidakis, Haug, Hautala, Hawlicek, Heinisch, Hendrick, Herman, Hernandez Mollar, Herzog, Hoff, Holm, Hoppenstedt, Hory, Howitt, Hughes, Hulthén, Hyland, Ilaskivi, Imaz San Miguel, Imbeni, Iversen, Izquierdo Rojo, Janssen van Raay, Jensen Kirsten M., Jensen Lis, Jöns, Jové Peres, Kaklamanis, Karamanou, Karoutchi, Kellett-Bowman, Keppelhoff-Wiechert, Kerr, Killilea, Kindermann, Kinnock, Kjer Hansen, Klaß, Kofoed, Kokkola, Konrad, Kreissl-Dörfler, Kristoffersen, Kuckelkorn, Kuhne, Laignel, Lalumière, Lambraki, Lambrias, Lang, Lange, Langen, Langenhagen, Lannoye, Larive, de Lassus Saint Geniès, Lehne, Lenz, Leperre-Verrier, Lienemann, Lindeperg, Lindholm, Linkohr, Lööw, Lukas, Lulling, Macartney, McCarthy, McCartin, McGowan, McKenna, McMillan-Scott, McNally, Maij-Weggen, Malangré, Malerba, Manisco, Mann Erika, Mann Thomas, Manzella, Marinho, Marinucci, Martens, Martin David W., Martin Philippe-Armand, Mather, Mayer, Medina Ortega, Megahy, Méndez de Vigo, Mendiluce Pereiro, Menrad, Mezzaroma, Miller, Miranda de Lage, Mohamed Ali, Mombaur, Monfils, Moorhouse, Moreau, Moretti, Morgan, Morris, Mosiek-Urbahn, Mouskouri, Müller, Mulder, Murphy, Muscardini, Mutin, Musumeci, Myller, Napoletano, Nassauer, Needle, Newens, Newman, Nicholson, Nordmann, Ojala, Olsson, Oomen-Ruijten, Otila, Paasilinna, Paasio, Pack, Papakyriazis, Papayannakis, Parodi, Pasty, Peijs, Pérez Royo, Perry, Peter, Pettinari, Piecyk, Piha, Pimenta, Pinel, Pirker, des Places, Plooij-van Gorsel, Plumb, Podesta`, Poettering, Poggiolini, Poisson, Pomés Ruiz, Pompidou, Posselt, Pronk, Provan, Puerta, Querbes, Quisthoudt-Rowohl, Rack, Rapkay, Raschhofer, Rauti, Read, Reding, Redondo Jiménez, Rehder, Ribeiro, Riis-Jørgensen, Rinsche, Ripa di Meana, Rosado Fernandes, Roth, Roth-Behrendt, Rothe, Rothley, Roubatis, Ruffolo, Ryynänen, Sainjon, Sakellariou, Salafranca Sánchez-Neyra, Samland, Sandbæk, Santini, Sarlis, Scarbonchi, Schaffner, Schiedermeier, Schierhuber, Schlechter, Schleicher, Schmid, Schmidbauer, Schnellhardt, Schörling, Schröder, Schroedter, Schulz, Schwaiger, Seal, Secchi, Seppänen, Sichrovsky, Simpson, Sindal, Sisó Cruellas, Sjöstedt, Skinner, Smith, Soltwedel-Schäfer, Sonneveld, Souchet, Spaak, Spencer, Spiers, Stenmarck, Stevens, Stockmann, Striby, Sturdy, Svensson, Tajani, Tamino, Tappin, Tatarella, Taubira-Delannon, Telkämper, Terrón i Cusí, Teverson, Theato, Theonas, Theorin, Thomas, Thyssen, Tillich, Tindemans, Titley, Tomlinson, Torres Couto, Trakatellis, Trizza, Truscott, Ullmann, Väyrynen, Valdivielso de Cué, Vandemeulebroucke, Vanhecke, Van Lancker, Varela Suanzes-Carpegna, Vaz da Silva, Vecchi, van Velzen W.G., Verde i Aldea, Verwaerde, Viceconte, Vinci, Virgin, Virrankoski, Waddington, Waidelich, Walter, Watts, Weber, Weiler, Wemheuer, West, White, Whitehead, Wibe, Wiebenga, Wieland, Willockx, Wilson, von Wogau, Wolf, Wurtz, Wynn, Zimmermann Maanantaina 15. joulukuuta 1997 C 14/12 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti LIITE Arvoisa puheenjohtaja Euroopan parlamentin työ llisyys- ja sosiaaliasiain valiokunta on ottanut asianmukaisesti huomioon komission esittämän päätöslauselmaluonnoksen vuoden 1998 työllisyyden suuntaviivoista, joka on yhdenmukainen Luxemburgin Eurooppa-neuvoston ylimääräisen huippukokouksen (20. ja 21. marraskuuta 1997) päätelmien kanssa. Euroopan parlamentti hyväksyi 21. lokakuuta 1997 ( 1 ) ehdotuksen Eurooppa-neuvoston ylimääräiselle huippukokoukselle, jossa se tukee komission ehdottamaa yleisstrategiaa. Lisäksi se antoi 19. marraskuuta 1997 päätöslauselman komission kertomuksesta "Työ llisyys Euroopassa ­ 1997" ( 2 ) ja huomautti tiiviisti yhdistettyjen taloudellisten ja työllisyyteen liittyvien suuntaviivojen toteuttamisen sekä rakennepolitiikkojen ja yhteisön välineiden suuntaamisen työpaikkojen luomiseen olevan poliittisesti ensisijaisia tehtäviä. Parlamentin kantaa Luxemburgin Eurooppa-neuvoston ylimääräisen huippukokouksen tuloksiin ja komission työllisyyden lopullisiin suuntaviivoihin vuodeksi 1998 olisi tarkasteltava edellä mainitut päätöslauselmat huomioon ottaen. Euroopan parlamentti vahvistaa mainituissa päätöslauselmissa ilmaisemansa kannan Eurooppa-neuvoston vahvistaman aikataulun mukaisesti ja ottaen huomioon Amsterdamin sopimuksen työllisyyttä käsittelevän VIII osaston uusien määräysten aikaistetusta täytäntöönpanosta johtuvat poikkeukselliset olosuhteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sen oikeutta tulla kuulluksi perussopimuksien konsolidoidun version 128 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Euroopan parlamentti ilmaisee Teille kiitoksensa Euroopan parlamentin täysipainoisen osallistumisen mahdollistamisesta Luxemburgin Eurooppa-neuvoston ylimääräisen huippukokouksen valmisteluihin ja toivoo läheisen yhteistyön jatkuvan tällä politiikan alalla. Tässä hengessä Euroopan parlamentti odottaa neuvoston puheenjohtajavaltion toimittavan sille virallista tietoa suuntaviivojen toteuttamisesta jäsenvaltioissa perussopimuksien konsolidoidun version 128 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Euroopan parlamentti pitää erityisen tärkeänä, että sitä kuullaan komission valmistellessa vuoden 1998 työllisyyden suuntaviivoja. Tämän vuoksi se kehottaa komissiota toimittamaan suuntaviivat viimeistään 1. lokakuuta 1998, jotta sillä olisi riittävästi aikaa tarkastella niitä. Kunnioittavasti José María GIL-ROBLES GIL-DELGADO ( 1 ) Van Velzenin mietintö (A4-0307/97) ( 2 ) Hernández Mollarin mietintö (A4-0353/97) Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/13 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti TIISTAINA 16. JOULUKUUTA 1997 PIDETYN ISTUNNON PÖ YTÄ KIRJA (98/C 14/02) OSA I Istunnon kulku Puhetta johti varapuhemies FONTAINE (Istunto avattiin klo 9.00.) 1. Pöytäkirjan hyvä ksyminen Schäfer ilmoitti olleensa läsnä edellisen päivän istunnossa, mutta hänen nimensä ei ole läsnäololistassa. Seuraavat jäsenet käyttivä t puheenvuoron: ­ Thomas pyysi, että puhemies kirjoittaa komission puheen- johtajalle ja tiedustelee, pitävätkö paikkansa sanomalehdissä julkaistut tiedot, joiden mukaan amerikkalaiset yhtiöt painos- tavat yhteisöä höllentämään geneettisesti muunnettuja organis- meja ja geenitekniikalla käsiteltyjä elintarvikkeita koskevaa lainsäädäntöään; ­ Lindqvist ilmoitti olleensa läsnä edellisen päivän istunnos- sa, mutta hänen nimensä ei ole läsnäololistassa. Edellisen istunnon pö ytäkirja hyväksyttiin. * * * Seuraavat jäsenet käyttivä t puheenvuoron: ­ Bloch von Blottnitz viittasi täysistunnossa käyttämiinsä puheenvuoroihin ­ joista viimeisin 17. marraskuuta 1997 (kyseisen istunnon pö ytä kirja, kohta 2) ­ ja muistutti odotta- neensa jo kuusi kuukautta vastausta pyyntöönsä saada selven- nystä huomautuksiin, jotka puheenjohtajavaltio Alankomaiden edustaja teki Zimbabwessa ja joiden mukaan parlamentti ei ollut ilmaissut kantaansa CITES-konferenssiin, vaikka parla- mentti oli hyväksynyt aihetta käsittelevän päätö slauselman; hän toivoi saavansa vastauksen piakkoin, jottei hänen tarvitse käyttää enää puheenvuoroja tästä kysymyksestä (puhemies merkitsi muistiin tämän pyynnön); ­ Rosado Fernandes muistutti esittäneensä 22. lokakuuta 1997 työjärjestyksen 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti puhe- miehistölle kysymyksen, jossa hän tiedusteli, mistä syystä entisellä puhemiehellä Hänschillä on edelleen käytö ssään virka-auto ja miksi hän vieläkin nauttii aikaisemmista etu- oikeuksistaan; hän tiedusteli myös, keitä muita on kohdeltu vastaavalla tavalla ja mitkä ovat tästä virka-auton käytöstä aiheutuvat kustannukset (puhemies vahvisti puhemiehistön tutkineen kysymystä, miten parlamentti voi kohdella mahdol- lisimman arvokkaasti niitä jäseniä, jotka ovat toimineet puhemiehinä ja jotka edelleen jatkavat jäseninä; puhemiehistö on hyväksynyt joukon maltillisia ja kohtuullisia määräyksiä, joiden tarkoituksena on mahdollistaa se, että entiset puhemie- het voivat suoriutua arvokkaasti niistä lukuisista virallisista velvoitteista, joita he joutuvat edelleen hoitamaan; puhemies kehotti kollegoja tutustumaan näihin määräyksiin); ­ Pack tiedusteli, ketkä Hänschin edeltäjistä ovat saaneet osakseen samat etuoikeudet (puhemies vastasi, että puhemie- histön hyväksymä päätös koskee kaikkia entisiä puhemiehiä); ­ Hänsch käytti puheenvuoron antaakseen henkilökohtaisen lausuman ja huomautti, että virka-auto annettiin hänen käyt- töönsä, jotta hän pystyisi suoriutumaan velvoitteista, jotka tulivat hänen osakseen siksi, että hän oli toiminut puhemiehe- nä, eikä jäsenen tehtäviä varten; ­ Pack toisti kysymyksensä ja pyysi täsmennystä siihen, ketkä Hänschin edeltäjistä ovat esittäneet kvestoreille pyynnön saada käyttöönsä virka-auto vielä useiksi kuukausiksi tai jopa vuosiksi (puhemies luki seuraavat puhemiehistön pääsihteerin ehdotuksesta 5. marraskuuta 1997 tekemät päätökset, jotka koskevat tehtävänsä jättäviä puhemiehiä; "­ heidän käyttöönsä annetaan valiokunnan tai valtuuskun- nan puheenjohtajien toimistoja vastaavat toimistot; ­ heitä avustaa sihteeristö kahden ja puolen vuoden ajan; ­ heidän käyttöö nsä annetaan virallinen ajoneuvo ja kuljet- taja kolmen ensimmäisen kuukauden ajaksi; ­ heillä on etuoikeus käyttää hyväkseen kuljettajapalvelua suoriutuakseen velvoitteistaan tavanomaisten toimipaik- kojen ulkopuolella seuraavien yhdeksän kuukauden ajan"); ­ De Vries painotti ensin, että puhemiehistön päätös, jota hän muuten piti kohtuullisena, koskee tulevia tehtävistään luopuvia puhemiehiä, ja ilmaisi sitten arvostavansa tapaa, jolla Hänsch hoiti puhemiehen tehtäviään; ­ Samland muistutti ensin, että puhemiehistön pöytäkirjat ovat julkisia ja että sen tekemät päätökset ovat täten kaikkien jäsenten saatavilla, ja huomautti, että kyseessä oleva päätös vastaa jäsenvaltioiden parlamenteissa jo noudatettua käytäntöä ja että tämän lisäksi on parlamentin edun mukaista, että sen entiset puhemiehet voivat edustaa toimielintään arvokkaasti jäsenvaltioissa; hän toi vuorostaan julki arvostavansa Hän- schin toimintaa puhemiehenä; Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/14 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ Lindqvist ilmoitti ensin esittäneensä kaksi kysymystä, yhden neuvostolle ja toisen komissiolle, parlamentin raken- nuksista Brysselissä ja Strasbourgissa ja huomautti sitten, ettei hän ollut saanut vastausta kysymyksiinsä, vaan sen sijaan hän oli saanut kirjeen, jonka mukaan hänen esittämiään kysymyk- siä ei voida ottaa käsiteltäväksi työjärjestyksen 41 artiklan 1 kohdan mukaisesti; hän tiedusteli, kuka päättää, otetaanko kysymykset käsiteltäväksi vai ei (puhemies vastasi, että parla- mentin puhemies päättää, otetaanko kysymykset käsiteltäviksi, ja huomautti, että puhujan olisi itse asiassa pitänyt esittää kysymyksensä työjärjestyksen 28 artiklan mukaisesti; hän kehotti puhujaa tekemään näin); ­ Falconer muistutti vuorostaan esittäneensä puhemiehelle kysymyksen parlamentin Brysselin toimistoihin asennettuun atk-järjestelmään liittyvistä kustannuksista ja erityisesti tietyis- tä järjestelmän puutteista ja ilmoitti toivovansa, ettei työjärjes- tyksen määräyksiä käytetä siten, että vältytään vastauksen antamiselta näihin kysymyksiin, joihin äänestäjät odottavat vastausta (puhemies huomautti, että hän voi odottaa vastausta, jos hän ensin esittää kysymyksensä uudelleen työjärjestyksen 28 artiklan mukaisesti); ­ Rosado Fernandes muistutti ensin esittäneensä 20. loka- kuuta 1997 kirjallisen kysymyksen komissiolle (nro 3479/97), jossa hän kyseenalaisti Portugalissa rakennerahastojen turvin harjoitetun tuhoisan maatalouspolitiikan, ja huomautti, ettei hän ollut saanut vastausta (puhuja painotti, että portugalilaisil- la äänestäjillä on oikeus saada vastaus tähän); hän syytti komission jäsentä Pinheiroa siitä, että tämä on yrittänyt estää vastauksen antamisen; hän katsoi, ettei tätä menettelyä voida hyväksyä demokraattisessa valtiossa, ja piti sitä jopa totalitaa- risen valtion käytäntöjä pahempana (huomautettuaan ensin, ettei hän "ollut kuullut puheenvuoron loppuosaa", puhemies vastasi, että asia tarkistetaan ja että puhuja saa vastauksen esittämäänsä kysymykseen); ­ Medina Ortega pyysi edellistä puhujaa peruuttamaan puheenvuoronsa jälkimmäisen osan; 2. Määrä rahojen siirrot Määrärahojen siirtoa koskeva ehdotus nro 50/97 (SEC(97)1958 ­ C4-0584/97): komissio on kuullut budjetti- vallan käyttäjää 44 miljoonan ecun siirrosta alaluokasta B1 rahoitusvaraukseen neuvoston 31. lokakuuta 1994 talousarvio- ta koskevasta kurinalaisuudesta tekemän päätöksen 10 artiklan mukaisesti. Kyseiseen siirtoon sovelletaan 29. lokakuuta 1993 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen 15 artiklassa määrättyä menettelyä. Siirtoehdotusta käsiteltiin 19. marraskuuta 1997 käydyssä kolmen osapuolen vuoropuhelussa. Tässä kokouksessa todet- tiin, että parlamentin ja neuvoston välillä ei ole mitään erimielisyyttä kyseisestä siirtoehdotuksesta. Budjettivaliokunta totesi 8. ­ 9. joulukuuta 1997 pitämässään kokouksessa, että toimielinten välisen sopimuksen 15 artiklan mukaista erimielisyyttä ei ole ja että siirto voidaan katsoa hyväksytyksi. * * * Budjettivaliokunta käsitteli ehdotusta määrärahojen siirtämi- seksi nro 52/97 (SEC(97)2055 ­ C4-0578/97), joka liittyy kahteen budjettikohtaan: ­ A-3050 Eurooppalainen Etelä- ja Kaakkois-Aasian tutki- musinstituutti ja ­ A-3059 Välimeren alueen ja Euroopan ja Arabimaiden yhteistyö n eurooppalainen tutkimusinstituutti. Valiokunta päätti hyväksyä varainhoitoasetuksen 26 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti siirron varauksesta luvusta A-100 Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät (budjettikohtia A-3050 ja A-3059 varten) budjettikoh- taan A-3050 Eurooppalainen Etelä- ja Kaakkois-Aasian tutkimusinstituutti määrä 200 000 ecua budjettikoh- taan A-3059 Välimeren alueen ja Euroopan ja Arabimaiden yhteistyön eurooppal- ainen tutkimusinstituutti määrä 50 000 ecua * * * Budjettivaliokunta käsitteli ehdotusta määrärahojen siirtämi- seksi nro 53/97 (SEC(97)2056 ­ C4-0579/97), joka liittyy budjettikohtaan B8-013 (Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiik- kaa koskevat Euroopan unionin muut yhteiset toimet). Valiokunta päätti hyväksyä varainhoitoasetuksen 26 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti siirron varauksesta luvusta B0-40 Alustavat varaukset (budjettikohtaa B8-013 varten) budjettikoh- taan B8-013 Yhteistä ulko- ja turval- lisuuspolitiikkaa koske- vat Euroopan unionin muut yhteiset toimet määrä (maksusitoumusmäärä- rahoina) 3 500 000 ecua (maksumäärärahoina) 1 144 000 ecua * * * Talousarvion valvontavaliokunta käsitteli ehdotusta määrära- hojen siirtämiseksi nro 54/97 (SEC(97)2106 ­ C4-0611/97). Talousarvion valvontavaliokunta pani merkille, että kyseinen ehdotus koskee irtaimen omaisuuden uusimisen yhteydessä syntyviä hallintomenoja, ja se pitäisi esittää tavanomaisen talousarviomenettelyn yhteydessä. Samoin valiokunta korosti sitä, että vuoden 1997 talousarvion toteuttamisen yhteydessä Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/15 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti määrärahojen siirrolla nro C-inf 3/97 momentista momenttiin, josta ilmoitettiin budjettivallan käyttäjälle vuoden 1998 ta- lousarvioesityksen ensimmäisen käsittelyn yhteydessä, alamo- menttiin C-2211 (Irtaimen omaisuuden uusiminen) siirrettiin 24 500 ecua. Lisäksi talousarvion valvontavaliokunta muistutti, että vuodes- ta 1998 alkaen talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea ottavat käyttöön parlamentin luovuttamat rakennukset (ks. tar- kistus 676). Edellä esitetyt havainnot huomioon ottaen talousarvion val- vontavaliokunta hylkäsi ehdotuksen yksimielisesti. * * * Talousarvion valvontavaliokunta käsitteli ehdotusta määrära- hojen siirtämiseksi nro 55/97 (SEC(97)2157 ­ C4-0612/97) ja hyväksyi sen kokonaisuudessaan. Valiokunta halusi kuitenkin huomauttaa, että 30 miljoonan ecun sitomisen suhteen (jotka oli alunperin myönnetty siihen, että komissio hankkii pitkällä aikavälillä Jean Monnet -raken- nuksen ja sen tontin) valiokunta päätti, että 16 miljoonaa ecua käytetään Breydel II -rakennuksen välittömään hankkimiseen. Jäljelle jäävä summa eli 14 miljoonaa ecua päätyy tarpeen mukaan ei-automaattisen siirtoehdotuksen kohteeksi vuonna 1998 sen jälkeen, kun komissio on toimittanut budjettivallan käyttäjälle tiedonannon käynnissä olevien, kyseistä rakennusta koskevien komission ja Luxemburgin hallituksen välisten neuvottelujen tuloksista. * * * Budjettivaliokunta käsitteli ehdotusta määrärahojen siirtämi- seksi nro 58/97 (SEC(97)2171 ­ C4-0616/97), joka koskee budjettikohtaa B0-230 (Lainavaraus ja takuu kolmansien mai- den hyväksi ja kolmansissa maissa myönnettäville lainoille). Kyseiseen siirtoehdotukseen sovelletaan vuonna 1993 tehdyn toimielinten välisen sopimuksen 15 artiklassa määrättyä menettelyä. Valiokunta päätti hyväksyä varainhoitoasetuksen 26 artiklan mukaisesti siirron varauksesta luvusta B0-23 Takuuvaraus (budjettikohtaa B0-230 varten) budjettikoh- taan B0-240 Uuteen toimintaan liit- tyvät maksut takuura- hastoon määrä (maksusitoumusmäärä- rahoina) 69 000 ecua Tämä takuurahastoon suoritettava maksu kattaa neuvoston jo tekemät päätökset: ­ entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia (EJTM) ­ Bulgaria, Armenia ja Georgia. Tämä maksu ei kata mahdollista tukea Tadz_ikistanille. Jos neuvosto tekee parlamentin kannasta poikkeavan päätök- sen, on aloitettava kolmen osapuolen vuoropuhelumenettely toimielinten välisen sopimuksen 15 artiklan mukaisesti. * * * Budjettivaliokunta käsitteli ehdotusta määrärahojen siirtämi- seksi nro 61/97 (SEC(97)2295 ­ C4-0654/97), joka liittyy budjettikohtaan B8-013 (Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiik- kaa koskevat Euroopan unionin muut yhteiset toimet). Valiokunta päätti hyväksyä varainhoitoasetuksen 26 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti siirron varauksesta luvusta B0-40 Alustavat varaukset (budjettikohtaa B8-013 varten) budjettikoh- taan B8-013 Yhteistä ulko- ja turval- lisuuspolitiikkaa koske- vat Euroopan unionin muut yhteiset toimet määrä (maksusitoumusmäärä- rahoina) 8 000 000 ecua (maksumäärärahoina) 6 000 000 ecua 3. Ajankohtaiskeskustelu (käsiteltäväksi jätetyt päätöslauselmaesitykset) Puhemies ilmoitti, että seuraavat jäsenet (tai poliittiset ryhmät) ovat esittäneet työjärjestyksen 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti pyynnö n ottaa kyseiseen keskusteluun seuraavat päätöslausel- maesitykset: ­ André-Léonard, Spaak ja Fassa ELDR-ryhmän puolesta: Algeria (B4-1036/97); ­ Vallvé, Watson ja Fassa ELDR-ryhmän puolesta: Länsi- Saharan tilanne (B4-1037/97); ­ La Malfa ja Cars ELDR-ryhmän puolesta: Kansalaisyh- teiskunnan tilanne Kroatiassa (B4-1038/97); ­ Gaso`liba i Böhm ELDR-ryhmän puolesta: Poliittinen tilanne Päiväntasaajan Guineassa (B4-1039/97); ­ Bertens ja Frischenschlager ELDR-ryhmän puolesta: Ydinmateriaalin puutteellinen valvonta (B4-1040/97); ­ Bertens ELDR-ryhmän puolesta: Aseviennin valvonta (B4-1041/97); ­ Günther ja Oomen-Ruijten PPE-ryhmän puolesta: Otta- wan yleissopimus jalkaväkimiinojen täydellisestä kieltämises- tä (B4-1042/97); ­ Habsburg-Lothringen, Pack ja Oomen-Ruijten PPE-ryh- män puolesta: Oikeusturva Albaniassa (B4-1043/97); ­ Habsburg-Lothringen ja Oomen-Ruijten PPE-ryhmän puolesta: Tilanne Ingus_etian tasavallassa (B4-1044/97); Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/16 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ von Habsburg, Maij-Weggen ja Oomen-Ruijten PPE- ryhmän puolesta: Tilanne Nagalandissa (B4-1045/97); ­ Moorhouse ja Maij-Weggen PPE-ryhmän puolesta: Nige- ria (B4-1046/97); ­ Gillis, Cushnahan, McCartin ja Banotti PPE-ryhmän puo- lesta: Irlantilaisen naudanlihan vientikielto ja tavaroiden vapaa liikkuvuus Euroopan yhtenäismarkkinoilla (B4-1047/97); ­ Tindemans, Günther ja Oomen-Ruijten PPE-ryhmän puo- lesta: Burundin tilanne (B4-1049/97); ­ Maij-Weggen, Fernández Martín ja Oomen-Ruijten PPE- ryhmän puolesta: Sierra Leonen tilanne (B4-1050/97); ­ Bertens ELDR-ryhmän puolesta: Ottawan sopimus jalka- väkimiinoista (B4-1051/97); ­ André-Léonard, Bertens ja Fassa ELDR-ryhmän puolesta: Asetoimitukset Burundin sotaa käyville osapuolille (B4-1052/ 97); ­ Bertens, Fassa ja André-Léonard ELDR-ryhmän puolesta: Nigeria (B4-1053/97); ­ Mulder ja Watson ELDR-ryhmän puolesta: Maareformi Zimbabwessa (B4-1054/97); ­ Puerta ja Sornosa Martínez GUE/NGL-ryhmän puolesta: Ihmisoikeudet Kolumbiassa (B4-1055/97); ­ Ainardi, Manisco, Marset Campos, Svensson, Seppänen ja Alavanos GUE/NGL-ryhmän puolesta: Mumia Abu-Jamalin tapaus Yhdysvalloissa (B4-1056/97); ­ Carnero González, Pettinari, Svensson ja Ojala GUE/ NGL-ryhmän puolesta: Ilmaisu- ja yhdistymisvapaus Kroatias- sa (B4-1057/97); ­ Pailler, Eriksson, Puerta, Wurtz, Miranda, Ephremidis ja Alavanos GUE/NGL-ryhmän puolesta: Leyla Zanan vapautta- minen (B4-1058/97); ­ Carnero González, Wurtz, Vinci, Pettinari, Ojala, Sornosa Martínez, Gutiérrez Díaz, Alavanos ja Theonas GUE/NGL- ryhmän puolesta: Ottawan sopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden tuhoamisesta (B4-1059/97); ­ Dupuis, Dell'Alba ja Hory ARE-ryhmän puolesta: Tilanne Ingus_etian tasavallassa (B4-1060/97); ­ Dupuis, Dell'Alba ja Hory ARE-ryhmän puolesta: Perus- oikeudet Kiinan kansantasavallassa (B4-1061/97); ­ Dupuis ja Dell'Alba ARE-ryhmän puolesta: Nagaland (B4-1062/97); ­ Hory, Macartney ja Taubira-Delannon ARE-ryhmän puo- lesta: Jalkaväkimiinoja koskevan Ottawan konferenssin tulok- set (B4-1063/97); ­ Dell'Alba ARE-ryhmän puolesta: Siviiliyhteiskunnan tilanne Kroatiassa (B4-1064/97); ­ Vandemeulebroucke ARE-ryhmän puolesta: Asetoimituk- set Burundin sotaa käyville osapuolille (B4-1065/97); ­ Hory ARE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeuksien loukkauk- set Djiboutissa (B4-1066/97); ­ Hory ARE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeudet Sierra Leonessa (B4-1067/97); ­ Hory ARE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeustilanne Päivänta- saajan Guineassa (B4-1068/97); ­ Hory ja Macartney ARE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeudet Nigeriassa (B4-1069/97); ­ Ford PSE-ryhmän puolesta: Toma Petre Ghitulescun tapaus (B4-1070/97); ­ Lambraki, Hatzidakis, Dimitrakopoulos ja Oomen-Ruijten PSE-ryhmän puolesta: Pommi-isku ekumeenista patriarkaattia vastaan (B4-1071/97); ­ Cunningham, Swoboda, Apolinário ja Theorin PSE- ryhmän puolesta: Ottawan sopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden tuhoamisesta (B4-1072/97); ­ Van Putten, Vecchi ja Junker PSE-ryhmän puolesta: Sierra Leonen tilanne (B4-1073/97); ­ Baron Crespo, Apolinário, Barros Moura ja Rocard PSE- ryhmän puolesta: Siviiliyhteiskunnan tilanne Kroatiassa (B4- 1074/97); ­ Swoboda ja Van Putten PSE-ryhmän puolesta: Burundin tilanne (B4-1075/97); ­ Azzolini, Pasty, Baldi ja Caccavale UPE-ryhmän puolesta: Jalkaväkimiinojen kieltäminen (B4-1076/97); ­ Azzolini, Pasty, Baldi ja Caccavale UPE-ryhmän puolesta: Burundin tilanne (B4-1077/97); ­ Azzolini, Pasty, Baldi ja Caccavale UPE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeustilanne Nigeriassa (B4-1078/97); ­ Azzolini, Pasty, Baldi ja Caccavale UPE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeustilanne Sierra Leonessa (B4-1079/97); ­ Van Bladel UPE-ryhmän puolesta: Ihmisoikeuksien kun- nioittaminen Surinamissa (B4-1080/97); ­ Telkämper ja Hautala V-ryhmän puolesta: Ottawan sopi- mus jalkaväkimiinojen käytö n, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden tuhoamisesta (B4-1081/97); ­ Aelvoet, Bloch von Blottnitz, Holm ja Lannoye V-ryhmän puolesta: Uraanin louhinta aboriginaalien alueella (B4-1082/ 97); ­ Kreissl-Dörfler V-ryhmän puolesta: Ihmisoikeudet Ko- lumbiassa (B4-1083/97); ­ Roth, Aelvoet, Telkämper ja Wolf V-ryhmän puolesta: Pakolaisten ja asuinsijoiltaan siirtymään joutuneiden henkilöi- den tilanne maailmassa ja HCR:n raportti "State of the World Refugees" (B4-1084/97); Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/17 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ Aelvoet, Telkämper, McKenna ja Hautala V-ryhmän puo- lesta: Asetoimitukset Burundin sotaa käyville osapuolille (B4-1085/97); ­ Telkämper ja Aelvoet V-ryhmän puolesta: Sierra Leone (B4-1086/97); ­ Aelvoet ja Telkämper V-ryhmän puolesta: Djibouti (B4- 1087/97); ­ Müller, Telkämper, Aelvoet ja Ripa di Meana V-ryhmän puolesta: Nigeria (B4-1088/97); ­ Aelvoet, Cohn-Bendit, Gahrton ja Tamino V-ryhmän puolesta: Lehdistön vapaus ja yhdistymisvapaus Kroatiassa (B4-1089/97); ­ Aglietta V-ryhmän puolesta: Kiina (B4-1090/97). Puhemies ilmoitti antavansa työjärjestyksen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti ennen tämän aamun istunnon keskeyttämistä parlamentille tiedoksi luette- lon aiheista, jotka otetaan seuraavan tärkeitä, ajankohtaisia ja kiireellisiä aiheita käsittelevän keskustelun esityslistalle. Kes- kustelu käydään torstaina 18. joulukuuta 1997 klo 16.00 ­ 18.00. 4. Yleinen talousarvioesitys varainhoitovuo- deksi 1998 ­ esitys EHTY:n toimintatalous- arvioksi 1998 (keskustelu) Esityslistalla oli seuraavana yhteiskeskustelu kahdesta budjet- tivaliokunnan mietinnö stä. Tillich ja Tomlinson esittelivät laatimansa mietinnö n Euroo- pan yhteisöjen varainhoitovuoden 1998 talousarvioesityksestä sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutosehdotuksin varus- tettuna (Pääluokat I ­ VI) (C4-0600/97) ja oikaisukirjelmästä nro 1/98 varainhoitovuoden 1998 alustavaan talousarvioesi- tykseen ­ Pääluokka III: Komissio (C4-0645/97) (A4-0390/ 97). Giansily esitteli laatimansa mietinnön esityksestä EHTY:n toimintatalousarvioksi vuodeksi 1998 (SEC(97)0933 ­ C4- 0270/97) (A4-0409/97). Hän käytti myö s puheenvuoron UPE- ryhmän puolesta mietinnöstä A4-0390/97. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan lausunnon valmistelija Mulder, työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnan lausunnon valmistelija Wolf, kulttuuri-, nuoriso- ja koulutus- asioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevän valiokunnan lausun- non valmistelija Morgan, tutkimusta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevän valiokunnan lausunnon valmis- telija McNally, neuvoston puheenjohtaja Fischbach ja komis- sion jäsen Liikanen, Wynn PSE-ryhmän puolesta, Elles PPE- ryhmän puolesta, Podesta` UPE-ryhmän puolesta ja Brinkhorst ELDR-ryhmän puolesta. Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies IMBENI Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Seppänen GUE/ NGL-ryhmän puolesta, Müller V-ryhmän puolesta, Dell'Alba ARE-ryhmän puolesta, Fabre-Aubrespy I-EDN-ryhmän puo- lesta, sitoutumaton Antony, budjettivaliokunnan puheenjohta- ja Samland, Christodoulou, Kaklamanis, Virrankoski, Nichol- son, Lukas, Dührkop Dührkop, McCartin, Kjer Hansen, Colom i Naval, Garriga Polledo, Ghilardotti, Fabra Vallés, Tappin, Sarlis, Willockx, Rübig, Imaz San Miguel ja Bourlanges. Puhemies julisti yhteiskeskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 18.12.1997, osa I, kohta 3. 5. Oikeus- ja sisä asioiden alalla tapahtunut edistyminen (keskustelu) Esityslistalla oli seuraavana kaksi suullista kysymystä. Nassauer esitteli kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokun- nan puolesta komissiolle (B4-0915/97) ja neuvostolle (B4- 0916/97) esittämänsä suulliset kysymykset K.6 artiklan viimei- sen lauseen mukaisesti käytävästä vuosittaisesta keskustelusta oikeus- ja sisäasioiden aloilla toteutettujen toimenpiteiden yhteydessä saavutetusta edistymisestä. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: neuvoston puheen- johtaja Fischbach ja komission jäsen Gradin. Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies SCHLEICHER Ä änestysten alkamisen vuoksi keskustelu keskeytettiin. Sitä jatkettiin klo 15.00 (osa I, kohta 19). 6. Tervetulotoivotukset Puhemies toivotti parlamentin puolesta tervetulleeksi viralli- selle lehterille saapuneen ETA-terroristijärjestön viime heinä- kuussa Ermuassa (Baskimaa) murhaaman nuoren kaupungin- valtuutetun Miguel Angel Blancon perheen. Ä Ä NESTYKSET 7. Polttomoottoreiden kaasupää stö t ***III (äänestys) Mietintö: parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta (esit- telijä: Kenneth D. Collins) ­ A4-0413/97 (yksinkertainen enemmistö) YHTEINEN EHDOTUS C4-0627/97 ­ 95/0209(COD) Parlamentti hyväksyi yhteisen ehdotuksen (osa II, kohta 1). Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/18 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 8. Kuluttajansuoja hintojen ilmoittamises- sa ***III (äänestys) Mietintö: parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta (esit- telijä: Oomen-Ruijten) ­ A4-0414/97 (yksinkertainen enemmistö) YHTEINEN EHDOTUS C4-0643/97 ­ 95/0148(COD) Parlamentti hyväksyi yhteisen ehdotuksen (osa II, kohta 2). 9. Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoi- minnan alan hankinnat ***III (äänestys) Mietintö: parlamentin sovittelukomiteavaltuuskunta (esit- telijä: Langen) ­ A4-0398/97 (yksinkertainen enemmistö) YHTEINEN EHDOTUS C4-0619/97 ­ 95/0080(COD) Parlamentti hyväksyi yhteisen ehdotuksen (osa II, kohta 3). 10. Tavallinen vehnä , ruis, ohra, maissi ja durumvehnä * (työjärjestyksen 99 artikla) (äänestys) Ehdotus neuvoston asetukseksi tavallisen vehnän, rukiin, ohran, maissin ja durumvehnän vakiolaaduista annetun asetuksen (ETY) N:o 2731/75 muuttamisesta (KOM(97)0463 ­ C4-0511/97 ­ 97/0241(CNS)) (yksinkertainen enemmistö) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: MAKE lausuntoa varten: BUDJ EHDOTUS ASETUKSEKSI KOM(97)0463 ­ C4-0511/97 ­ 97/0241(CNS) Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen (osa II, kohta 4). 11. Yhteisö n maataloustilastot * (työjärjestyk- sen 99 artikla) (äänestys) Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisö n maataloustilasto- jen parantamisesta tehdyn päätöksen 96/411/EY muutta- misesta (KOM(97)0482 ­ C4-0536/97 ­ 97/0245(CNS)) (yksinkertainen enemmistö) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: MAKE EHDOTUS PÄ Ä TÖ KSEKSI KOM(97)0482 ­ C4-0536/97 ­ 97/0245(CNS) Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen (osa II, kohta 5). 12. Raakatupakka-alan YMJ * (työjärjestyksen 99 artikla) (äänestys) Ehdotus neuvoston asetukseksi raakatupakka-alan yhtei- sestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2075/92 muuttamisesta (KOM(97)0529 ­ C4-0568/97 ­ 97/0286(CNS)) (yksinkertainen enemmistö) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: MAKE lausuntoa varten: BUDJ EHDOTUS ASETUKSEKSI KOM(97)0529 ­ C4-0568/97 ­ 97/0286(CNS) Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen (osa II, kohta 6). 13. Yleiset tullietuusjä rjestelmät * (työjärjes- tyksen 99 artikla) (äänestys) Ehdotukset neuvoston asetuksiksi I. monivuotisen yleisten tullietuusjärjestelmien sovelta- misesta tiettyihin kehitysmaista peräisin oleviin teolli- suus- ja maataloustuotteisiin annettujen neuvoston asetusten (EY) N:o 3281/94 ja (EY) N:o 1256/96 7 ja 8 artiklassa säädettyjen työ ntekijöiden oikeuksia ja ympäristön suojelua kannustavien erityismenettelyjen täytäntöö npanosta (KOM(97)0534 ­ C4-0593/97 ­ 97/0293(CNS)) II. monivuotisen yleisen tullietuusjärjestelmän sovelta- misesta tiettyihin kehitysmaista peräisin oleviin maa- talous- ja teollisuustuotteisiin ja kehittyneimpien edunsaajamaiden sulkemista pois yleisten tullietuuk- sien soveltamisalasta koskevien neuvoston asetusten (EY) N:o 3281/94 ja (EY) N:o 1256/96 6 artiklan soveltamisesta (KOM(97)0533 ­ C4-0594/97 ­ 97/ 0299(CNS)) (yksinkertainen enemmistö) lähetetty asiasta vastaavaan valiokuntaan: KEHI lausuntoa varten: TYÖ L I. EHDOTUS ASETUKSEKSI KOM(97)0534 ­ C4-0593/ 97 ­ 97/0293(CNS) Hyvä ksytyt tarkistukset: 1 ­ 3 yhtenä ryhmänä Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen näin muutettuna (osa II, kohta 7). II. EHDOTUS ASETUKSEKSI KOM(97)0533 - C4-0594/97 - 97/0299(CNS) Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen (osa II, kohta 7). Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/19 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 14. Yhteinen kalastuspolitiikka * (työjärjestyk- sen 99 artikla) (äänestys) Kalatalousvaliokunnan mietintö ehdotuksesta neuvoston asetukseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta (KOM(97)0341 ­ C4-0416/97 ­ 97/0189(CNS)) (A4-0389/97) (esittelijä: Eisma) (ilman keskustelua). (yksinkertainen enemmistö) EHDOTUS ASETUKSEKSI KOM(97)0341 ­ C4-0416/97 ­ 97/0189(CNS) Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen (osa II, kohta 8). LUONNOS LAINSÄ Ä DÄ NTÖ PÄ Ä TÖ SLAUSELMAKSI Parlamentti hyväksyi lainsäädäntöpäätöslauselman (osa II, kohta 8). 15. Pseudomonas solanacearum (Smith) Smith -kasvintuhoojan torjunta * (työjärjestyksen 99 artikla) (äänestys) Maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valio- kunnan mietintö ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi Pseudomonas solanacearum (Smith) Smith -kasvintuhoo- jan torjunnasta (KOM(97)0015 ­ C4-0066/97 ­ 97/0025 (CNS)) (A4-0370/97) (esittelijä: Redondo Jiménez) (ilman keskustelua). (yksinkertainen enemmistö) EHDOTUS DIREKTIIVIKSI KOM(97)0015 ­ C4-0066/97 ­ 97/0025 (CNS) Hyvä ksytyt tarkistukset: 1 ­ 13 yhtenä ryhmänä Parlamentti hyväksyi komission ehdotuksen näin muutettuna (osa II, kohta 9). LUONNOS LAINSÄ Ä DÄ NTÖ PÄ Ä TÖ SLAUSELMAKSI Parlamentti hyväksyi lainsäädäntöpäätöslauselman (osa II, kohta 9). 16. Vihreä kirja "Yhteistyö ssä työ n uudelleenor- ganisointiin" (äänestys) Mietintö: Andersson ­ A4-0313/97 (yksinkertainen enemmistö) PÄ Ä TÖ SLAUSELMAESITYS Hyvä ksytyt tarkistukset: 4 KÄ :ssä (255 puolesta, 187 vastaan, 1 tyhjää) ja 5 Hylätyt tarkistukset: 2 KÄ :ssä (196 puolesta, 246 vastaan, 8 tyhjää); 6; 3 KÄ :ssä (204 puolesta, 244 vastaan, 3 tyhjää) Mitätöidyt tarkistukset: 1 Tekstin eri osat hyväksyttiin peräkkäin (15 kohdan 2. osa KÄ :ssä (391 puolesta, 38 vastaan, 17 tyhjää). Kohta kohdalta -äänestykset: johdanto-osan M kappale (UPE): 1. osa: sanoihin "ei vielä koske" asti 2. osa: loppuosa 11 kohta (UPE): 1. osa: sanoihin "on välttämätöntä" asti 2. osa: loppuosa 12 kohta (UPE): 1. osa: teksti ilman sanoja "ja yhteisön" 2. osa: nämä sanat 15 kohta (UPE): 1. osa: sanoihin "koko yhteiskunnassa" asti 2. osa: loppuosa Parlamentti hyväksyi päätöslauselman (osa II, kohta 10). 17. Naisilla kä ytävä kauppa seksuaalista hyväk- sikäyttöä varten (äänestys) Mietintö: Waddington ­ A4-0372/97 (yksinkertainen enemmistö) PÄ Ä TÖ SLAUSELMAESITYS Tarkistus 6 koskee 31 kohtaa eikä 30 kohtaa. Hyväksytyt tarkistukset: 6 Hylä tyt tarkistukset: 4 KÄ :ssä (202 puolesta, 227 vastaan, 4 tyhjää); 1; 3; 5 (1. osa); 2 KÄ :ssä (193 puolesta, 243 vastaan, 1 tyhjää); 7 Rauenneet tarkistukset: 5 (2. osa) Tekstin eri osat hyväksyttiin peräkkäin (12 kohdan 2. osa KÄ :ssä (236 puolesta, 187 vastaan, 5 tyhjää) Puheenvuorot: ­ Bourlanges kohta kohdalta toimitettavia äänestyksiä koske- vista pyynnöistä. Erilliset äänestykset: 29 kohta (V) Kohta kohdalta -äänestykset: 12 kohta (UPE, PPE): 1. osa: sanoihin "ja rangaistuksia" asti 2. osa: sanoihin "vasten tahtoaan" asti 3. osa: loppuosa Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/20 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 14 kohta (UPE, PPE): 1. osa: johdanto-osa 2. osa: ensimmäinen luetelmakohta 3. osa: toinen luetelmakohta 4. osa: loppuosa ilman sanaa "nimettömästi" 5. osa: tämä sana tark. 5 (UPE): 1. osa: teksti ilman sanaa "nimettömästi" 2. osa: tämä sana 26 kohta (V): 1. osa: teksti ilman sanaa "KIE-maissa" 2. osa: nämä sanat Parlamentti hyväksyi päätöslauselman NHÄ :ssä (PSE) annetut äänet: 447 puolesta: 415 vastaan: 1 tyhjää: 31 (osa II, kohta 11). * * * Ä änestysselitykset: Mietintö: Oomen-Ruijten ­ A4-0414/97 ­ kirjalliset: Cushnahan; Bébéar Raakatupakka ­ C4-0568/97 ­ kirjalliset: Holm; Hulthén, Wibe, Andersson, Ahlqvist, Theorin, Waidelich; Kirsten M. Jensen, Blak, Sindal, Iversen; Bébéar Mietintö: Redondo Jiménez ­ A4-0370/97 ­ kirjalliset: Souchet Mietintö: Andersson ­ A4-0313/97 ­ kirjalliset: Wolf; Lindqvist; Titley; Lis Jensen Mietintö: Waddington ­ A4-0372/97 ­ suulliset: Crawley ­ kirjalliset: Cushnahan; Kirsten M. Jensen, Blak, Sindal, Iversen; Theonas; Lis Jensen, Bonde, Sandbæk * * * Ä ä nestyskäyttäytymistä koskevat ilmoitukset Mietintö: Waddington ­ A4-0372/97 lopullinen äänestys: Carlo Casini halusi äänestää puolesta; Stenzel halusi äänestää tyhjää. Ä Ä NESTYKSET PÄ Ä TTYIVÄ T 18. Ajankohtaiskeskustelu (luettelo aiheista) Työjärjestyksen 47 artiklan 2 kohdan mukaisesti laadittiin luettelo aiheista, jotka otetaan tärkeistä, ajankohtaisista ja kiireellisistä aiheista torstaina käytävään keskusteluun. Luettelo sisältää 32 päätöslauselmaesitystä, jotka on ryhmitel- ty seuraavasti: I. JALKAVÄ KIMIINAT B4-1042/97 PPE-ryhmä B4-1051/97 ELDR-ryhmä B4-1059/97 GUE/NGL-ryhmä B4-1063/97 ARE-ryhmä B4-1072/97 PSE-ryhmä B4-1076/97 UPE-ryhmä B4-1081/97 V-ryhmä II. BURUNDI B4-1049/97 PPE-ryhmä B4-1052/97 ELDR-ryhmä B4-1065/97 ARE-ryhmä B4-1075/97 PSE-ryhmä B4-1077/97 UPE-ryhmä B4-1085/97 V-ryhmä III. IHMISOIKEUDET Nigeria B4-1046/97 PPE-ryhmä B4-1053/97 ELDR-ryhmä B4-1069/97 ARE-ryhmä B4-1078/97 UPE-ryhmä B4-1088/97 V-ryhmä Sierra Leone B4-1050/97 PPE-ryhmä B4-1067/97 ARE-ryhmä B4-1073/97 PSE-ryhmä B4-1079/97 UPE-ryhmä B4-1086/97 V-ryhmä Kroatia B4-1038/97 ELDR-ryhmä B4-1057/97 GUE/NGL-ryhmä B4-1064/97 ARE-ryhmä B4-1074/97 PSE-ryhmä B4-1089/97 V-ryhmä Pä iväntasaajan Guinea B4-1039/97 ELDR-ryhmä B4-1068/97 ARE-ryhmä Djibouti B4-1066/97 ARE-ryhmä B4-1087/97 V-ryhmä Työjärjestyksen 47 artiklan 3 kohdan mukaisesti torstain keskusteluun varattu kokonaispuheaika jakautuu seuraavasti, jollei luetteloa muuteta: laatija: 1 minuutti jäsenet: 45 minuuttia yhteensä Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/21 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti Työjärjestyksen 47 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukai- sesti tätä luetteloa koskevat vastalauseet, jotka poliittisen ryhmän tai 29 jäsenen on esitettävä ja perusteltava kirjallisesti, on jätettävä käsiteltäväksi klo 20.00 mennessä tänä iltana. Ä änestys vastalauseista järjestetään ilman keskustelua huomi- sen päivän istunnon alussa. (Istunto keskeytettiin klo 12.55 ja sitä jatkettiin klo 15.00.) Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies COT 19. Oikeus- ja sisä asioiden alalla tapahtunut edistyminen (jatkoa keskustelulle) Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Schulz pahoitteli sitä, että näin tärkeätä asiaa koskeva keskustelu keskeytettiin, ja sitä, että Gradinin puheenvuoron aikana istuntosalissa vallinnut meteli esti kuulemasta komission jäsenen puhetta, mikä samalla antoi vähemmän imartelevan kuvan parlamentis- ta; hän pyysi, että poliittiset ryhmät kehottavat jäseniään noudattamaan järjestystä ja että nämä kaksi kysymystä anne- taan puhemieskonferenssin käsiteltäväksi (puhemies vastasi, että nämä kaksi asiaa välitetään puhemieskonferenssille; hän pahoitteli vuorostaan sitä, että keskustelu oli keskeytetty, mutta huomautti, että tämä johtui osittain siitä, että jäsenet eivät noudata puheaikoja; hän toisti Gradinille osoitetut anteeksipyyntönsä tämän puheenvuoron aikana istuntosalissa vallinneen epäjärjestyksen johdosta), ja Reding, joka PPE- ryhmän puolesta ilmoitti kannattavansa edellistä puheenvuo- roa. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Lindeperg PSE- ryhmän puolesta, Reding PPE-ryhmän puolesta, Caccavale UPE-ryhmän puolesta, Wiebenga ELDR-ryhmän puolesta, Buffetaut I-EDN-ryhmän puolesta, Schulz, Cederschiöld, Elli- ott, Pirker, neuvoston puheenjohtaja Fischbach ja komission jäsen Gradin. Puhemies ilmoitti vastaanottaneensa seuraavan työjärjestyksen 40 artiklan 5 kohdan mukaisesti käsiteltäväksi jätetyn päätös- lauselmaesityksen: ­ Nassauer kansalaisvapauksien ja sisäasiain valiokunnan puolesta: Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston mukaisen oikeus- ja sisäasioiden alan yhteistyön edistyminen vuonna 1997 (B4-1025/97). Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 15. 20. Tutkimusta, teknologista kehittä mistä ja esittelyä koskeva Euroopan yhteisö n viides puiteohjelma ***I ­ tutkimus- ja koulutus- toimintaa koskeva Euratomin viides puiteoh- jelma * (keskustelu) Esityslistalla oli seuraavana yhteiskeskustelu kahdesta Quist- houdt-Rowohlin laatimasta tutkimusta, teknologista kehittä- mistä ja energia-asioita käsittelevän valiokunnan mietinnöstä: ­ ehdotus ja muutettu ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi tutkimusta, teknologista kehittä- mistä ja esittelyä koskevasta Euroopan yhteisön viiden- nestä puiteohjelmasta (1998 ­ 2002) (KOM(97)0142 ­ C4-0186/97 ja KOM(97)0439 ­ C4-0410/97 ­ 97/ 0119(COD)) (A4-0396/97); ja ­ ehdotus ja muutettu ehdotus neuvoston päätökseksi tutki- mus- ja koulutustoimintaa koskevasta Euroopan atomi- energiayhteisön (Euratom) viidennestä puiteohjelmasta (1998 ­ 2002) (KOM(97)0142 ­ C4-0234/97 ja KOM(97)0439 ­ C4-0410/97 ­ 97/0120/CNS)) (A4- 0395/97). Puhemies ilmoitti, että keskiviikkona klo 12.00 pidettävän juhlaistunnon takia äänestykset joudutaan keskeyttämään, minkä vuoksi äänestys Quisthoudt-Rowohlin mietinnöstä (A4- 0396/97), johon on esitetty 171 tarkistusta, siirretään torstaiksi. Määräaika erillisiä äänestyksiä ja kohta kohdalta toimitettavia äänestyksiä koskevien pyyntöjen jättämiselle on edelleen tiistaina klo 21.00. Ä änestys Quisthoudt-Rowohlin mietinnöstä (A4-0395/97) toi- mitetaan keskiviikon äänestysten yhteydessä. McNally käytti puheenvuoron huomauttaakseen, että Quist- houdt-Rowohlin mietintöön (A4-0396/97) sisältyvät tarkistuk- set eivät ole vielä saatavilla, minkä vuoksi ei ole myö skään mahdollista valmistella erillisiä ja kohta kohdalta toimitettavia äänestyksiä koskevia pyyntöjä; hän pyysi tekemään kaiken mahdollisen, jotta nämä tarkistukset jaetaan mahdollisimman nopeasti (puhemies muistutti teknisistä ongelmista, joiden vuoksi tähän tilanteeseen on jouduttu, ja vakuutti, että tarkis- tukset ovat saatavilla klo 17.00). Quisthoudt-Rowohl esitteli laatimansa mietinnöt. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan lausunnon valmistelija Schierhuber, budjettivaliokunnan lausunnon val- mistelija Ghilardotti, talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspo- litiikkaa käsittelevän valiokunnan lausunnon valmistelija Imbeni, aluepoliittisen valiokunnan lausunnon valmistelija Schiedermeier, liikenne- ja matkailuvaliokunnan lausunnon valmistelija Ferber, kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevän valiokunnan lausunnon valmis- telija Kuhne, kalatalousvaliokunnan lausunnon valmistelija Adam, naisten oikeuksien valiokunnan lausunnon valmistelija McNally, työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnan lausunnon valmistelija Ojala, ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojava- liokunnan lausunnon valmistelija Marinucci, Tannert PSE- ryhmän puolesta, Vaz da Silva PPE-ryhmän puolesta, tutki- musta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja Scapagnini UPE-ryhmän puolesta ja Plooij-van Gorsel ELDR-ryhmän puolesta. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/22 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies PODESTA ` Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Marset Campos GUE/NGL-ryhmän puolesta, Ahern V-ryhmän puolesta, Macartney ARE-ryhmän puolesta, Desama, W.G. van Velzen, Pompidou, Alavanos, Holm, Linkohr, Malerba, Lange ja komission jäsen Cresson. Puhemies julisti yhteiskeskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 11 ja istunnon pö ytäkirja 18.12.1997, osa I, kohta 7. 21. Energiapolitiikka (keskustelu) Scapagnini esitteli laatimansa tutkimusta, teknologista kehittä- mistä ja energia-asioita käsittelevän valiokunnan mietinnön komission tiedonannosta: Kokonaiskatsaus energiapolitiik- kaan ja energia-alan toimiin (KOM(97)0167 ­ C4-0205/97) (A4-0308/97). Komission jäsen Papoutsis käytti puheenvuoron. Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies GUTIE ´ RREZ DI ´ AZ Keskustelu keskeytettiin tässä vaiheessa kyselytunnin alkami- sen vuoksi. Sitä jatkettiin samana iltana. (Osa I, kohta 24.) 22. Kyselytunti (kysymykset komissiolle) Parlamentti käsitteli komissiolle osoitettuja kysymyksiä (B4- 1002/97). Kysymyksen 76 laatija Smith käytti puheenvuoron kyselytun- nin järjestämisestä. Ensimmä inen osa Kysymys 25 ­ Cars: Julkisia hankintoja koskevien säännösten soveltaminen Komission jäsen Monti vastasi kysymykseen sekä Carsin, Wijsenbeekin ja Rü bigin esittämiin lisäkysymyksiin. Robles Piquerin kysymys 26 raukesi laatijan poissaolon vuoksi. Kysymys 27 ­ Hardstaff: E 111-lomakkeiden käyttö jäsenval- tioissa Komission jäsen Flynn vastasi kysymykseen sekä Hardstaffin ja Truscottin esittämiin lisäkysymyksiin. Van Puttenin kysymys 28 raukesi laatijan poissaolon vuoksi. Kysymys 29 ­ Fitzsimons: Lelujen turvallisuus Flynn vastasi kysymykseen sekä Fitzsimonsin, Schmidin ja David W. Martinin esittämiin lisäkysymyksiin. Puhemies muistutti, että parhaillaan on meneillään solidaari- suusmielenosoitus ETA:n harjoittaman terrorismin uhrien puo- lesta. Toinen osa Kysymys 30 ­ McMahon: Komission palvelukseen ottamista koskevien ikärajojen poistaminen Kysymys 31 ­ Cassidy: Iältään vanhempien henkilö iden tasa-arvoiset mahdollisuudet rekrytoitaessa uusia henkilöitä Euroopan komissioon Kysymys 32 ­ Plooij-van Gorsel: EU:n toiminta ikärajojen poistamiseksi rekrytoinnissa Komission jäsen Liikanen vastasi kysymyksiin sekä McMaho- nin, Cassidyn, Plooij-van Gorselin ja Truscottin esittämiin lisäkysymyksiin. Kysymys 33 ­ Sjöstedt: Vuoden 1998 talousarvion ensimmäi- nen käsittely Euroopan parlamentissa ja sen seuraukset jäsen- valtioille Liikanen vastasi kysymykseen sekä Sjöstedtin, Cornelissenin ja Wiben esittämiin lisäkysymyksiin. Van Putten käytti puheenvuoron esittääkseen anteeksipyyntön- sä sen johdosta, ettei hän ollut saapunut ajoissa, jotta hänen esittämäänsä kysymystä 28 olisi voitu käsitellä. Kysymys 34 ­ Truscott: Pienoisbussien ajopiirturit Komission jäsen Kinnock vastasi kysymykseen sekä Truscot- tin esittämään lisäkysymykseen. Kysymys 35 ­ Waidelich: Liikenneturvallisuutta koskeva komission asiakirja Kinnock vastasi kysymykseen sekä Waidelichin ja Lindqvistin esittämiin lisäkysymyksiin. Kysymys 36 ­ Wijsenbeek: Hollannin ja Puolan välinen edestakainen junaliikenne Kinnock vastasi kysymykseen sekä Wijsenbeekin esittämään lisäkysymykseen. Schmid käytti puheenvuoron kyselytunnin järjestämisestä ja tarkemmin sanottuna siitä, että näin paljon lisäkysymyksiä sallitaan samalla kun aika ei riitä kyselytunnille esitettyjen kysymysten käsittelyyn. Puhemies ehdotti, että hän antaa tämän kysymyksen työjärjes- tysvaliokunnan käsiteltäväksi. Cornelissen esitti vielä yhden lisäkysymyksen, johon Kinnock vastasi. Kysymyksiin 37 ­ 42 vastataan kirjallisesti. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/23 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti Kysymys 43 ­ Ahern: Ehdotettu hanke Ukrainassa sijaitse- vien Hmelnitski 2 ja Rovno 4 -ydinreaktoreiden (k2/r4) valmiiksi rakentamisesta Komission jäsen Van den Broek vastasi kysymykseen sekä Ahernin esittämään lisäkysymykseen. Kysymys 44 ­ Hautala: Ehdotettu hanke Khmelnitski 2:n ja Rovno 4:n ydinreaktoreiden (K2/r4) tö iden päätö kseen saatta- miseksi Ukrainassa Van den Broek vastasi kysymykseen sekä Hautalan esittämään lisäkysymykseen. Kysymyksiin 45 ­ 90 vastataan kirjallisesti. Puhemies julisti komissiolle osoitettujen kysymysten kysely- tunnin päättyneeksi. (Istunto keskeytettiin klo 19.05 ja sitä jatkettiin klo 21.00.) Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies David W. MARTIN 23. Terveydelle mahdollisesti vaaralliset nau- danlihatuotteet (julkilausuma ja keskustelu) Komission jäsen Fischler antoi julkilausuman terveydelle mahdollisesti vaarallisista naudanlihatuotteista. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Roth-Behrendt PSE-ryhmän puolesta, Böge PPE-ryhmän puolesta, Santini UPE-ryhmän puolesta, Cox ELDR-ryhmän puolesta, Graefe zu Baringdorf V-ryhmän puolesta, Macartney ARE-ryhmän puo- lesta, Nicholson I-EDN-ryhmän puolesta, sitoutumaton Marti- nez, Whitehead, Gillis, Hyland, Watson, Paisley, Sturdy, Roth-Behrendt, komission jäsen Fischler ja komission jäsen Bonino. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Hallam ja Jackson (puhemies keskeytti heidät, koska keskustelu oli jo julistettu päättyneeksi). 24. Energiapolitiikka (jatkoa keskustelulle) Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Stockmann PSE- ryhmän puolesta, Watson ELDR-ryhmän puolesta, Bloch von Blottnitz V-ryhmän puolesta, McNally ja Adam. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 18.12.1997, osa I, kohta 10. 25. Tuki laivanrakennusteollisuudelle * (kes- kustelu) Sindal esitteli laatimansa tutkimusta, teknologista kehittämistä ja energia-asioita käsittelevän valiokunnan mietinnön ehdotuk- sesta neuvoston asetukseksi (EY) neuvoston asetuksen 3094/ 95 muuttamisesta laivanrakennusteollisuudelle myönnettäväs- tä tuesta annetun seitsemännen neuvoston direktiivin voimas- saolon pidentämiseksi (KOM(97)0469 ­ C4-0526/97 ­ 97/ 0248(CNS)) (A4-0377/97). Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Jarzembowski PPE-ryhmän puolesta, Riis-Jørgensen ELDR-ryhmän puolesta, Querbes GUE/NGL-ryhmän puolesta, Sjöstedt ja komission jäsen Van Miert. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 13. 26. Yleishyödylliset palvelut Euroopassa (kes- kustelu) Billingham esitteli laatimansa talous- ja raha-asioita sekä teollisuuspolitiikkaa käsittelevän valiokunnan mietinnö n ko- mission tiedonannosta yleishyödyllisistä palveluista Euroopas- sa (KOM(96)0443 ­ C4-0507/96) (A4-0357/97). Puhetta ryhtyi johtamaan varapuhemies MARINHO Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: työllisyys- ja sosi- aaliasiain valiokunnan lausunnon valmistelija Schö rling, alue- poliittisen valiokunnan lausunnon valmistelija Ryynänen, lii- kenne- ja matkailuvaliokunnan lausunnon valmistelija Wijsen- beek, ympäristö -, terveys- ja kuluttajansuojavaliokunnan lau- sunnon valmistelija Bowe, institutionaalisten asioiden va- liokunnan lausunnon valmistelija Rack, Desama PSE-ryhmän puolesta, Herman PPE-ryhmän puolesta, Cox ELDR-ryhmän puolesta, Ribeiro GUE/NGL-ryhmän puolesta, Blokland I- EDN-ryhmän puolesta, Tongue, Porto, Moreau, Paasilinna, Konrad, Torres Marques, komission jäsen Van Miert, Desama, joka antoi henkilökohtaisen lausuman edellisen puheenvuoron johdosta, Alan J. Donnelly, joka esitti komissiolle kysymyk- sen, johon Van Miert vastasi. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 16. 27. Eurometallirahojen yksikköarvot **II (keskustelu) Soltwedel-Schäfer esitteli talous- ja raha-asioita sekä teolli- suuspolitiikkaa käsittelevän valiokunnan suosituksen neuvos- ton vahvistamasta yhteisestä kannasta neuvoston asetuksen antamiseksi liikkeeseen tarkoitettujen eurometallirahojen yk- sikköarvoista ja teknisistä eritelmistä (C4-0598/97 ­ 97/ 0154(SYN)) (A4-0386/97). Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/24 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti Seuraavat jäsenet käyttivät puheenvuoron: Wibe PSE-ryhmän puolesta, Hoppenstedt PPE-ryhmän puolesta, Mezzaroma UPE-ryhmän puolesta, Peijs, Gallagher, Rübig, komission jäsen de Silguy, esittelijä Soltwedel-Schäfer ja Rübig, jotka esittivät komissiolle kysymyksiä, joihin Silguy vastasi. Puhemies julisti keskustelun päättyneeksi. Ä änestys: istunnon pö ytäkirja 17.12.1997, osa I, kohta 12. 28. Seuraavan istunnon esityslista Puhemies ilmoitti, että huomisen istunnon esityslista on seu- raava: klo 9.00 ­ 13.00, klo 15.00 ­ 19.00 ja klo 21.00 ­ 24.00 klo 9.00 ­ 9.15 ­ ajankohtaiskeskustelu (vastalauseet) klo 9.15 ­ 11.30, klo 15.00 ­ 17.30 ja klo 21.00 ­ 24.00 ­ yhteiskeskustelu: neuvoston selonteko ja komission ja neuvoston julkilausumat Eurooppa-neuvoston kokouksis- ta Luxemburgissa ja puheenjohtajavaltio Luxemburgin toimintakaudesta ­ jatkoa keskustelulle komission työohjelmasta vuodeksi 1998 ­ mietintö: Cassidy ­ sijoituspalveluyritysten ja luottolai- tosten omien varojen riittävyys ***I ­ mietintö: Jové Peres ­ oliivi- ja oliiviö ljyala ­ mietintö: Valverde López ­ tupakankulutuksen vähentä- minen ­ mietintö: Pimenta ­ kivuton ansastus * ­ suositus toiseen käsittelyyn: Sandbæk ­ erityisravinnoksi tarkoitetut elintarvikkeet ***II ­ suositus toiseen käsittelyyn: Paasio ­ kehitysmaita koske- villa aloilla tapahtuvien toimien yhteisrahoitus **II klo 11.30 ­ 12.00 ­ äänestykset klo 12.00 ­ juhlaistunto klo 12.30 ­ jatkoa äänestyksille klo 17.30 ­ 19.00 ­ kyselytunti ­ kysymykset neuvostolle (Istunto pää ttyi klo 00.10.) Julian PRIESTLEY José María GIL-ROBLES GIL-DELGADO pääsihteeri puhemies Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/25 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti OSA II Parlamentin hyvä ksymät tekstit 1. Polttomoottoreiden kaasupäästö t ***III A4-0413/97 Päätös sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvos- ton direktiiviksi liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästö- jen torjuntatoimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentä misestä (C4-0627/97 ­ 95/0209(COD)) (Yhteispäätösmenettely: kolmas käsittely) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon sovittelukomitean hyväksymän yhteisen ehdotuksen sekä siihen liittyvän komission lausuman (C4-0627/97 ­ 95/0209(COD)), ­ ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä antamansa lausunnon ( 1 ) komission ehdotuksesta Euroo- pan parlamentille ja neuvostolle (KOM(95)0350) ( 2 ), ­ ottaa huomioon päätöksensä yhteisestä kannasta ( 3 ), ­ ottaa huomioon komission lausunnon parlamentin tarkistuksista yhteiseen kantaan (KOM(97)0354 ­ C4-0367/97), ­ ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan 5 kohdan, ­ ottaa huomioon työjärjestyksensä 77 artiklan 2 kohdan, ­ ottaa huomioon sovittelukomiteavaltuuskuntansa mietinnön (A4-0413/97); 1. Hyväksyy yhteisen ehdotuksen ja palauttaa mieleen komission lausuman; 2. Kehottaa puhemiestään allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa EY:n perustamissopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaisesti; 3. Kehottaa pääsihteeriään allekirjoittamaan säädöksen asianmukaisesti ja julkaisemaan sen yhteisym- märryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä; 4. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän päätö ksen neuvostolle ja komissiolle. ( 1 ) EYVL C 308, 20.11.1995, s. 29. ( 2 ) EYVL C 328, 7.12.1995, s. 1. ( 3 ) EYVL C 167, 2.6.1997, s. 22. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/26 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 2. Kuluttajansuoja hintojen ilmoittamisessa ***III A4-0414/97 Päätö s sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvos- ton direktiiviksi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (C4-0643/97 ­ 95/0148(COD)) (Yhteispäätösmenettely: kolmas käsittely) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon sovittelukomitean hyväksymän yhteisen ehdotuksen sekä siihen liittyvän komission lausuman (C4-0643/97 ­ 95/0148(COD)), ­ ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä antamansa lausunnon ( 1 ) komission ehdotuksesta Euroo- pan parlamentille ja neuvostolle (KOM(95)0276) ( 2 ), ­ ottaa huomioon päätöksensä yhteisestä kannasta ( 3 ), ­ ottaa huomioon komission lausunnon parlamentin tarkistuksista yhteiseen kantaan (KOM(97)0136 ­ C4-0164/97), ­ ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan 5 kohdan, ­ ottaa huomioon työjärjestyksensä 77 artiklan 2 kohdan, ­ ottaa huomioon sovittelukomiteavaltuuskuntansa mietinnön (A4-0414/97); 1. Hyväksyy yhteisen ehdotuksen ja palauttaa mieleen komission lausuman; 2. Kehottaa puhemiestään allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa EY:n perustamissopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaisesti; 3. Kehottaa pääsihteeriään allekirjoittamaan säädöksen asianmukaisesti ja julkaisemaan sen yhteisym- märryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä; 4. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän päätö ksen neuvostolle ja komissiolle. ( 1 ) EYVL C 141, 13.5.1996, s. 191. ( 2 ) EYVL C 260, 5.10.1995, s. 5. ( 3 ) EYVL C 85, 17.3.1997, s. 26. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/27 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 3. Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankinnat ***III A4-0398/97 Päätö s sovittelukomitean hyväksymästä yhteisestä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvos- ton direktiiviksi vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alan hankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 93/38/ETY muuttamisesta (C4-0619/97 ­ 95/0080(COD)) (Yhteispäätösmenettely: kolmas käsittely) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon sovittelukomitean hyväksymän yhteisen ehdotuksen sekä siihen liittyvät neuvoston, komission ja Euroopan parlamentin lausumat (C4-0619/97 ­ 95/0080(COD)), ­ ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä antamansa lausunnon ( 1 ) komission ehdotuksesta Euroo- pan parlamentille ja neuvostolle (KOM(95)0107) ( 2 ), ­ ottaa huomioon päätöksensä yhteisestä kannasta ( 3 ), ­ ottaa huomioon komission lausunnon parlamentin tarkistuksista yhteiseen kantaan (KOM(97)0290 ­ C4-0331/97), ­ ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen 189 b artiklan 5 kohdan, ­ ottaa huomioon työjärjestyksensä 77 artiklan 2 kohdan, ­ ottaa huomioon sovittelukomiteavaltuuskuntansa mietinnön (A4-0398/97); 1. Hyväksyy yhteisen ehdotuksen; vahvistaa lausumansa ja palauttaa mieleen neuvoston ja komission lausumat; 2. Kehottaa puhemiestään allekirjoittamaan säädöksen yhdessä neuvoston puheenjohtajan kanssa EY:n perustamissopimuksen 191 artiklan 1 kohdan mukaisesti; 3. Kehottaa pääsihteeriään allekirjoittamaan säädöksen asianmukaisesti ja julkaisemaan sen yhteisym- märryksessä neuvoston pääsihteerin kanssa Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä; 4. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän päätö ksen neuvostolle ja komissiolle. ( 1 ) EYVL C 347, 18.11.1996, s. 25. ( 2 ) EYVL C 138, 3.6.1995, s. 49. ( 3 ) EYVL C 167, 2.6.1997, s. 53. 4. Tavallinen vehnä, ruis, ohra, maissi ja durumvehnä * (työjärjestyksen 99 artikla) Ehdotus neuvoston asetukseksi tavallisen vehnän, rukiin, ohran, maissin ja durumvehnän vakiolaa- duista annetun asetuksen (ETY) N:o 2731/75 muuttamisesta (KOM(97)0463 ­ C4-0511/97 ­ 97/0241(CNS)) (Kuulemismenettely) Ehdotus hyväksyttiin. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/28 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti 5. Yhteisön maataloustilastot * (työjärjestyksen 99 artikla) Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisön maataloustilastojen parantamisesta tehdyn päätö ksen 96/411/EY muuttamisesta (KOM(97)0482 ­ C4-0536/97 ­ 97/0245(CNS)) (Kuulemismenettely) Ehdotus hyväksyttiin. 6. Raakatupakka-alan YMJ * (työjärjestyksen 99 artikla) Ehdotus neuvoston asetukseksi raakatupakka-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neu- voston asetuksen (ETY) N:o 2075/92 muuttamisesta (KOM(97)0529 ­ C4-0568/97 ­ 97/0286(CNS)) (Kuulemismenettely) Ehdotus hyväksyttiin. 7. Yleiset tullietuusjärjestelmät * (työjärjestyksen 99 artikla) I. Ehdotus neuvoston asetukseksi monivuotisen yleisen tullietuusjä rjestelmän soveltamisesta tiettyihin kehitysmaista peräisin oleviin teollisuus- ja maataloustuotteisiin annettujen neuvoston asetusten (EY) N:o 3281/94 ja (EY) N:o 1256/96 7 ja 8 artiklassa säädettyjen työntekijö iden oikeuksia ja ympäristön suojelua kannustavien erityismenettelyjen täytä ntöönpanosta (KOM(97)0534 ­ C4- 0593/97 ­ 97/0293(CNS)) (Kuulemismenettely) Ehdotus hyväksyttiin seuraavin tarkistuksin: KOMISSION TEKSTI (*) PARLAMENTIN TARKISTUKSET (Tarkistus 1) Johdanto-osan 6 kappale työntekijöiden oikeuksia suojelevan menettelyn etuudet on ensisijaisesti varattava tuotantoaloille, joilla on tosiasiallisesti toteutettu toimenpiteitä mainittujen sääntöjen noudattamisek- si; tämän johdosta on sää dettävä mahdollisuudesta soveltaa erityismenettelyä ainoastaan tietyillä aloilla, työntekijöiden oikeuksia suojelevan menettelyn etuudet on varattava tuotantoaloille, joilla on tosiasiallisesti toteutettu toimenpiteitä mainittujen sääntö jen noudattamiseksi, (*) EYVL C 360, 26.11.1997, s. 9. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/29 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti KOMISSION TEKSTI PARLAMENTIN TARKISTUKSET (Tarkistus 2) Johdanto-osan 16 a kappale (uusi) teknisen avun lisätarpeet olisi tyydytettävä vuosittain käy- tettävissä olevien varojen rajoissa, (Tarkistus 3) 15 a artikla (uusi) 15 a artikla Kannustavan erityismenettelyjen myöntämisjä rjestelmän käyttöönotto etenee jatkuvasti. Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kausittain arviointikertomuk- sen. Ensimmäinen arviointikertomus annetaan viimeistään 30. kesäkuuta 2000. Komissio antaa budjettivallan käyttäjälle vuosittain alusta- van talousarvioesityksen mukaan liitettävä ssä työasiakir- jassa tiedoksi järjestelmä n soveltamisesta aiheutuvan vajauksen kehityksen. II. Ehdotus neuvoston asetukseksi monivuotisen yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta tiettyihin kehitysmaista perä isin oleviin maatalous- ja teollisuustuotteisiin ja kehittyneimpien edunsaajamai- den sulkemista pois yleisten tullietuuksien soveltamisalasta koskevien neuvoston asetusten (EY) N:o 3281/94 ja (EY) N:o 1256/96 6 artiklan soveltamisesta (KOM(97)0533 ­ C4-0594/97 ­ 97/ 0299(CNS)) (Kuulemismenettely) Ehdotus hyväksyttiin. 8. Yhteinen kalastuspolitiikka * (työjärjestyksen 99 artikla) A4-0389/97 Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajä rjestelmäs- tä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta (KOM(97)0341 ­ C4-0416/97 ­ 97/0189(CNS)) Ehdotus hyväksyttiin. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/30 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti Lainsäädä ntöpäätöslauselma, johon sisältyy Euroopan parlamentin lausunto ehdotuksesta neuvos- ton asetukseksi yhteiseen kalastuspolitiikkaan sovellettavasta valvontajärjestelmästä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta (KOM(97)0341 ­ C4-0416/97 ­ 97/ 0189(CNS)) (Kuulemismenettely) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle (KOM(97)0341 ­ 97/0189(CNS)) ( 1 ), ­ neuvoston kuultua sitä EY:n perustamissopimuksen 43 artiklan mukaisesti (C4-0416/97), ­ ottaa huomioon työjärjestyksensä 58 artiklan, ­ ottaa huomioon kalatalousvaliokunnan mietinnö n (A4-0389/97); 1. Hyväksyy komission ehdotuksen; 2. Pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta; 3. Pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen; 4. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän lausunnon neuvostolle ja komissiolle. ( 1 ) EYVL C 267, 3.9.1997, s. 62. 9. Pseudomonas solanacearum (Smith) Smith -kasvintuhoojan torjunta * (työ- järjestyksen 99 artikla) A4-0370/97 Ehdotus neuvoston direktiiviksi Pseudomonas solanacearum (Smith) Smith -kasvintuhoojan torjunnasta (KOM(97)0015 ­ C4-0066/97 ­ 97/0025(CNS)) Ehdotus hyväksyttiin seuraavin tarkistuksin: KOMISSION TEKSTI (*) PARLAMENTIN TARKISTUKSET (Tarkistus 1) Johdanto-osan seitsemä s kappale toimenpiteissä on otettava huomioon se, että järjestelmälliset viralliset tutkimukset ovat tarpeen taudinaiheuttajan paikallis- tamiseksi; näihin tutkimuksiin olisi sisällytettävä tarkastusme- nettelyt ja, ottaen huomioon, että tietyissä ympäristöoloissa tauti voi jäädä piileväksi, jolloin sitä ei havaita tomaateista tai perunoista eikä varastossa olevista perunoista, tarvittaessa näytteenotto sekä testausmenettelyt. Taudinaiheuttajan levi- äminen kasvavissa perunoissa ja tomaateissa ei ole tärkein tekijä, vaan taudinaiheuttaja voi levitä pintaveden sekä tietty- jen viljelmillä esiintyvien luonnonvaraisten koisokasvien väli- tyksellä ja sen vuoksi peruna- ja tomaattiviljelmien kastelu toimenpiteissä on otettava huomioon se, että järjestelmälliset viralliset tutkimukset ovat tarpeen taudinaiheuttajan paikallis- tamiseksi; näihin tutkimuksiin olisi sisällytettävä tarkastusme- nettelyt ja, ottaen huomioon, että tietyissä ympäristö oloissa tauti voi jäädä piileväksi, jolloin sitä ei havaita tomaateista tai perunoista eikä varastossa olevista perunoista, tarvittaessa näytteenotto sekä testausmenettelyt. Taudinaiheuttajan levi- äminen kasvavissa perunoissa ja tomaateissa ei ole tärkein tekijä, vaan taudinaiheuttaja voi levitä pintaveden sekä tietty- jen viljelmillä esiintyvien luonnonvaraisten koisokasvien väli- tyksellä ja sen vuoksi peruna- ja tomaattiviljelmien kastelu (*) EYVL C 124, 21.4.1997, s. 12. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/31 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti KOMISSION TEKSTI PARLAMENTIN TARKISTUKSET saastuneella vedellä muodostaa ilmeisen tartunnanvaaran näil- le viljelmille. Taudinaiheuttaja voi myö s talvehtia kasveissa, jotka ovat peräisin maahan jääneistä perunoista tai tomaateista ("ylivuotiset kasvit"), ja nämä voivat muodostaa vuodesta toiseen saastuntalähteen. Taudinaiheuttaja leviää myös, kun perunat ja tomaatit joutuvat kosketuksiin saastuneiden peru- noiden ja tomaattien sekä istutus-, nosto- ja käsittelyvälineiden tai sellaisten kuljetuksessa ja varastoinnissa käytettyjen säiliöi- den kanssa, jotka ovat saastuneet oltuaan aiemmin kosketuk- sissa saastuneiden perunoiden tai tomaattien kanssa. Taudinai- heuttajan leviämistä voidaan vähentää tai se voidaan estää puhdistamalla nämä välineet. Tällainen siemenperunoiden saastunta muodostaa suurimman taudinaiheuttajan leviämis- vaaran; vastaavasti siemenperunoiden piilevä tartunta muodos- taa pääasiallisen taudinaiheuttajan leviämisvaaran ja tämä voidaan ehkäistä ainoastaan käyttämällä virallisesti hyväksy- tyn suunnitelman mukaisesti tuotettuja siemenperunoita, jol- loin siemenperunat on kokeiden avulla todettu tartunnasta vapaiksi, saastuneella vedellä muodostaa ilmeisen tartunnanvaaran näil- le viljelmille. Taudinaiheuttaja voi myös talvehtia kasveissa, jotka ovat peräisin maahan jääneistä perunoista tai tomaateista ("ylivuotiset kasvit"), ja nämä voivat muodostaa vuodesta toiseen saastuntalähteen. Taudinaiheuttaja leviää myös, kun perunat joutuvat kosketuksiin saastuneiden perunoiden sekä istutus-, nosto- ja käsittelyvälineiden tai sellaisten kuljetukses- sa ja varastoinnissa käytettyjen säiliö iden kanssa, jotka ovat saastuneet oltuaan aiemmin kosketuksissa saastuneiden peru- noiden kanssa. Taudinaiheuttajan leviämistä voidaan vähentää tai se voidaan estää puhdistamalla nämä välineet. Tällainen siemenperunoiden saastunta muodostaa suurimman taudinai- heuttajan leviämisvaaran; vastaavasti siemenperunoiden piile- vä tartunta muodostaa pääasiallisen taudinaiheuttajan levi- ämisvaaran ja tämä voidaan ehkäistä ainoastaan käyttämällä virallisesti hyväksytyn suunnitelman mukaisesti tuotettuja sie- menperunoita, jolloin siemenperunat on kokeiden avulla todet- tu tartunnasta vapaiksi, (Tarkistus 2) 4 artiklan 2 kohdan c alakohta c) otettava käyttöön sopivia arvioidun riskin asteen mukaisia lisävarotoimenpiteitä, erityisesti luettelossa olevan kasvi- aineiston tuotannon osalta, organismin leviämisen estämi- seksi. c) otettava käyttöön sopivia arvioidun riskin asteen mukaisia lisävarotoimenpiteitä, erityisesti luettelossa olevan kasvi- aineiston tuotannon osalta ja muiden kuin edellä a alakohdassa mainittujen siemenperunoiden erien liik- kumisen yhteydessä, jos kyseiset erä t on tuotettu tuo- tantopaikassa, josta on otettu mainitussa a alakohdassa tarkoitetut näytteet, organismin leviämisen estämiseksi. (Tarkistus 3) 4 artiklan 3 kohta 3. Jos epäiltyjen esiintymistapausten yhteydessä uhkana on luettelossa olevan kasviaineiston tai pintaveden saastuminen toisessa jäsenvaltiossa (-valtioissa), jäsenvaltion, jossa epäillyt esiintymistapaukset on todettu, on ilmoitettava viipymättä tunnistetun riskin mukaisesti mainittua epäiltyä esiintymista- pausta koskevat yksityiskohdat kyseiselle toiselle jäsenvaltiol- le (-valtioille). 3. Jos epäiltyjen esiintymistapausten yhteydessä uhkana on luettelossa olevan kasviaineiston tai pintaveden saastuminen toisessa jäsenvaltiossa (-valtioissa), jäsenvaltion, jossa epäillyt esiintymistapaukset on todettu, on ilmoitettava viipymättä tunnistetun riskin mukaisesti mainittua epäiltyä esiintymista- pausta koskevat yksityiskohdat kyseiselle toiselle jäsenvaltiol- le (-valtioille), ja mainittujen jäsenvaltioiden on tämän johdosta tehtävä yhteistyötä. Jäsenvaltioiden, joille anne- taan tämä nkaltainen ilmoitus, on sovellettava 2 kohdan c alakohdan mukaisia varotoimenpiteitä ja toteutettava kaikki muut aiheelliset toimenpiteet 1 ja 2 kohdan mukai- sesti. (Tarkistus 4) 5 artiklan 2 kohdan toinen alakohta Tämän ilmoituksen yksityiskohdat ovat luottamuksellisia. Asia voidaan antaa komitean käsiteltäväksi. Tämän ilmoituksen yksityiskohdat ovat luottamuksellisia. Asia annetaan komitean käsiteltäväksi, joka käsittelee sitä luottamuksellisena. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/32 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti KOMISSION TEKSTI PARLAMENTIN TARKISTUKSET (Tarkistus 5) 10 artiklan toinen kohta Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin lisä toimenpiteisiin voi kuulua velvoite istuttaa ainoastaan virallisesti sertifioituja tai sellaisen virallisen tarkastuksen alaisia siemenperunoita tai tomaatteja, jonka tarkoituksena on varmistaa kasvinsuoje- luvaatimusten noudattaminen. Tätä jä lkimmäistä mahdolli- suutta voidaan soveltaa erityisesti niissä tapauksissa, joissa viljelijöillä on lupa kä yttää tilallaan siemenperunoita tai tomaatteja, jotka ovat lähtö isin niiden omasta sadosta sekä muissa tapauksissa, silloin kun istutetaan viljelijän tuottamaa siemenperunaa tai tomaatteja. Poistetaan. (Tarkistus 6) 12 artiklan 1 kohdan ensimmä inen alakohta 1. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset 1 päivästä heinäkuuta 1997. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä. 1. Jäsenvaltioiden on saatettava voimaan tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset 1 päivästä maaliskuuta 1998. Niiden on ilmoitet- tava tästä komissiolle viipymättä. (Tarkistus 7) Liite I, I jakso, viimeinen rivi Kasvit Lycopersicon lycopersicum (L.) Karsten ex Farw. -kasvinsiemeniä lukuun ottamatta.Tomaatti. Kasvit ja hedelmät Lycopersicon lycopersicum (L.) Karsten ex Farw. -kasvin siemeniä lukuun ottamatta.Tomaatti. (Tarkistus 8) Liite I, II jakso, 1 kohta, ii alakohta ii) tomaatin osalta, ii) tomaatin osalta, ­ kasvavien tomaattien silmämääräinen tarkastus sopi- vina ajankohtina, ja ­ vähintään sellaisten kasvavien tomaattien silmämää- räinen tarkastus sopivina ajankohtina, jotka amma- tinharjoittamistarkoituksessa on määrä istuttaa uudelleen. ­ siementuotantoa varten kasvatettujen tomaattiviljel- mien ja tarvittaessa muiden tomaattiviljelmien osalta otetaan näytteet, jotka testataan virallisesti tai viralli- sen valvonnan alaisena laboratoriossa liitteessä II kuvatun organismin määritystä, havaitsemista ja tun- nistamista koskevan menetelmä n mukaisesti. (Tarkistus 9) Liite I, II jakso, 2 kohta, ii alakohta ii) tomaatteja koskevien tutkimusten osalta: ­ avomaaviljelmien sekä katteen alla kasvatettujen vil- jelmien arvioitu kokonaispinta-ala hehtaareina ­ näytteiden jakaantuminen siemen- ja hedelmäntuo- tannon sekä tarvittaessa alueiden osalta ii) tutkimusten osalta vähintään sellaisten kasvavien tomaattien, jotka ammatinharjoittamistarkoituksessa on määrä istuttaa uudelleen: ­ kasvien arvioitu kokonaismäärä ­ silmämääräisten tarkastusten lukumäärä. Tiistaina 16. joulukuuta 1997 19. 1. 98 FI C 14/33 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti KOMISSION TEKSTI PARLAMENTIN TARKISTUKSET ­ testausta varten otettujen näytteiden lukumäärä ja nä ytteenoton ajoitus ­ silmämäärä isten tarkastusten lukumäärä pellolla ­ silmämääräisten tarkastusten lukumäärä (ja näytteen koko). (Tarkistus 10) Liite II, ainoa kohta Edellä 4 ja 5 artiklassa tarkoitetun luettelossa olevaa kasviai- neistoa koskevan menetelmän on oltava Pseudomonas solana- cearum (Smith) Smith -kasvintuhoojan määrittämistä, havait- semista ja tunnistamista koskevasta väliaikaisesta testisuunni- telmasta annetun komission päätöksen 97/.../EY mukainen (jota komissio ei vielä ole hyvä ksynyt). Edellä 4 ja 5 artiklassa tarkoitetun luettelossa olevaa kasviai- neistoa koskevan menetelmän on oltava väliaikaisen testime- netelmän yksityiskohtaisesta esittämisestä Pseudomonas sola- nacearum (Smith) Smith -taudinaiheuttajan määrittämiseksi, toteamiseksi ja tunnistamiseksi perunoissa annetun komission päätöksen 97/647/EY ( 1 ) mukainen. ( 1 ) EYVL L 273, 6.10.1997, s. 1 (Tarkistus 11) Liite VI, 2 kohta, ii alakohta ii) tomaatin osalta: Poistetaan. ­ niiden käyttö teolliseen käsittelyyn tarkoitettuina tomaatteina, jotka toimitetaan suoraan ja välittömästi sellaiselle käsittelylaitokselle, jolla on käytettävissään asianmukaiset jätteidenhävitystilat ja -laitteet, ja jossa kasvinjätteet siemenet mukaan luettuina hävitetään asianmukaisesti, tai ­ niiden kä yttö kulutukseen tarkoitettuina tomaatteina, jotka on pakattu sellaisissa paikoissa, joissa on käytettä vissä asianmukaiset jätteidenhävitystilat ja -laitteet, tai ­ mikä tahansa muu kä yttö tai hä vittäminen, joka ei aiheuta tunnistettavaa organismin leviämisvaaraa, (Tarkistus 12) Liite VI, 4.1 kohta, a alakohta, ii alakohta, ensimmä inen luetelmakohta, toinen luetelmakohta ­ pelto jätetään ja sitä ylläpidetään ensimmäisten kolmen vuoden ajan joko avokesantona tai viljalla, maissia lukuun ottamatta, tai se jätetään pysyväksi laitumeksi, jolloin sitä joko niitetään usein ja matalaan tai laidunnetaan tehok- kaasti, tai se pidetään nurmikasvien siementuotantoa var- ten, minkä jälkeen seuraavien kahden vuoden ajan siinä viljellään muita kuin organismin isäntäkasveja, joista ei aiheudu tunnistettavaa organismin säilymis- tai leviämis- vaaraa, ­ pelto jätetään ja sitä ylläpidetään ensimmäisten kolmen vuoden ajan joko avokesantona tai viljalla, ennalta mää- ritetyt riskit huomioon ottaen, tai se jätetään pysyväksi laitumeksi, jolloin sitä joko niitetään usein ja matalaan tai laidunnetaan tehokkaasti, tai se pidetään nurmikasvien siementuotantoa varten, minkä jälkeen seuraavien kahden vuoden ajan siinä viljellään muita kuin organismin isäntä- kasveja, joista ei aiheudu tunnistettavaa organismin säily- mis- tai leviämisvaaraa, Tiistaina 16. joulukuuta 1997 C 14/34 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti KOMISSION TEKSTI PARLAMENTIN TARKISTUKSET (Tarkistus 13) Liite VI, 4.1 kohta, a alakohta, ii alakohta, toinen luetelmakohta, toinen luetelmakohta ­ tomaattien osalta istutetaan ainoastaan tomaattikasveja, joille on myönnetty kasvipassi tai tomaatteja, jotka on viljelty siemenistä tuotantopaikalla ja jotka on virallisesti tarkastettu ja todettu organismista vapaiksi, Poistetaan. Lainsäädä ntöpäätö slauselma, johon sisältyy Euroopan parlamentin lausunto ehdotuksesta neuvos- ton direktiiviksi Pseudomonas solanacearum (Smith) Smith -kasvintuhoojan torjunnasta (KOM(97)0015 ­ C4-0066/97 ­ 97/0025(CNS)) (Kuulemismenettely) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvostolle KOM(97)0015 ­ 97/0025(CNS) ( 1 ), ­ neuvoston kuultua sitä EY:n perustamissopimuksen 43 artiklan mukaisesti (C4-0066/97), ­ ottaa huomioon työjärjestyksensä 58 artiklan, ­ ottaa huomioon maataloutta ja maaseudun kehittämistä käsittelevän valiokunnan mietinnön (A4- 0370/97); 1. Hyväksyy komission ehdotuksen parlamentin tekemin tarkistuksin; 2. Pyytää neuvostoa ilmoittamaan parlamentille, jos se aikoo poiketa parlamentin hyväksymästä sanamuodosta; 3. Pyytää tulla kuulluksi uudelleen, jos neuvosto aikoo tehdä huomattavia muutoksia komission ehdotukseen; 4. Kehottaa puhemiestään välittämään tämän lausunnon neuvostolle ja komissiolle. ( 1 ) EYVL C 124, 21.4.1997, s. 12. 10. Vihreä kirja "Yhteistyössä työ n uudelleenorganisointiin" A4-0313/97 Päätö slauselma komission vihreästä kirjasta: Yhteistyössä työn uudelleenorganisointiin (KOM(97)0128 ­ C4-0187/97) Euroopan parlamentti, joka ­ ottaa huomioon komission vihreän kirjan (KOM(97)0128 ­ C4-0187/97), ­ ottaa huomioon komission valkoisen kirjan: Kasvu, kilpailukyky ja työ llisyys ­ Haasteet ja siirtyminen 21. vuosisadalle (KOM(93)0700 ­ C4-0509/93), Tiistaina 16. joulukuuta 1998 19. 1. 98 FI C 14/35 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti ­ ottaa huomioon komission tiedonannon "Sosiaalisen suojelun tulevaisuus: taustaa eurooppalaiselle keskustelulle" (KOM(95)0466 ­ C4-0524/95) sekä komission kertomuksen sosiaaliturvasta Euroo- passa 1995 (KOM(95)0457 ­ C4-0518/95), ­ ottaa huomioon komission valkoisen kirjan koulutuksesta: Opettaminen ja oppiminen: kohti kognitiivista yhteiskuntaa (KOM(95)0590 ­ C4-0597/95), ­ ottaa huomioon komission kertomuksen neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan unionin väestötilanteesta (1995) (KOM(96)0060 ­ C4-0143/96), ­ ottaa huomioon komission vihreän kirjan "Elämä ja työ tietoyhteiskunnassa ­ ihmisläheisyys etusijalle" (KOM(96)0389 ­ C4-0522/96), ­ ottaa huomioon komission tiedonannon vammaisten yhtäläisistä mahdollisuuksista ­ Euroopan yhteisön uusi vammaisstrategia (KOM(96)0406 ­ C4-0582/96), ­ ottaa huomioon 13. heinäkuuta 1995 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin yhtenäisestä työllisyysstrategiasta ( 1 ), ­ ottaa huomioon 18. syyskuuta 1996 antamansa päätöslauselman työajan lyhentämisestä ja mukautta- misesta ( 2 ), ­ ottaa huomioon 28. marraskuuta 1996 antamansa päätö slauselman komission kertomuksesta "Euroo- pan työllisyys ­ 1996" ja komission tiedonannosta "Toiminta työllisyyden parantamiseksi Euroo- passa: luottamussopimus" ( 3 ), ­ ottaa huomioon 19. helmikuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta "Sosiaa- lisen suojelun tulevaisuus: taustaa eurooppalaiselle keskustelulle" sekä komission kertomuksesta sosiaaliturvasta Euroopassa 1995 ( 4 ), ­ ottaa huomioon 11. maaliskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission vihreästä kirjasta "Elämä ja työ tietoyhteiskunnassa: ihmisläheisyys etusijalle" ( 5 ), ­ ottaa huomioon 12. maaliskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission valkoisesta kirjasta koulutuksesta: Opettaminen ja oppiminen: kohti kognitiivista yhteiskuntaa ( 6 ), ­ ottaa huomioon 14. maaliskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission kertomuksesta neuvos- tolle ja Euroopan parlamentille Euroopan unionin väestötilanteesta (1995) ( 7 ), ­ ottaa huomioon 11. huhtikuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta vammais- ten yhtäläisistä mahdollisuuksista ( 8 ), ­ ottaa huomioon 19. marraskuuta 1997 antamansa päätöslauselman komission ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi EY:n teollisuuden ja työ nantajajärjestöjen liiton (UNICE), julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) ja Euroopan ammattiyhdistysten liiton (CES) tekemästä osa-aikatyötä koskevasta puitesopimuksesta ( 9 ), ­ ottaa huomioon työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnan mietinnön ja naisten oikeuksien valiokunnan lausunnon (A4-0313/97), A. pitää uutta vihreää kirjaa tervetulleena ja katsoo sen olevan tärkeä lisä Euroopan pyrkimyksissä parantaa kilpailukykyä ja työllisyyttä, B. on vakuuttunut siitä, että kilpailukyvyn lisäksi myös eurooppalainen sosiaalinen malli on paljolti seurausta työmarkkinaosapuolien välisestä, mm. työ n uudelleenorganisointia koskevasta kuulemises- ta, ( 1 ) EYVL C 249, 25.9.1995, s. 143. ( 2 ) EYVL C 320, 28.10.1996, s. 97. ( 3 ) EYVL C 380, 16.12.1996, s. 84. ( 4 ) EYVL C 85, 17.3.1997, s. 63. ( 5 ) EYVL C 115, 14.4.1997, s. 36. ( 6 ) EYVL C 115, 14.4.1997, s. 85. ( 7 ) EYVL C 115, 14.4.1997, s. 238. ( 8 ) EYVL C 132, 28.4.1997, s. 313. ( 9 ) Kyseisen istunnon pöytäkirja, osa II, kohta 6. Tiistaina 16. joulukuuta 1998 C 14/36 FI 19. 1. 98 Euroopan yhteisö jen virallinen lehti C. toteaa, että työn uudelleenorganisointia Euroopassa jouduttavat markkinoilla, yhteiskunnassa väes- tönkehitykseen liittyen ja inhimillisissä voimavaroissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat uuteen tuotantoteknologiaan, uusien tuotteiden ja palvelumuotojen kehittämiseen, maailmanlaajuistumiseen sekä sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja joihin nämä kaikki edellä mainitut tekijät puolestaan vaikuttavat, D. toteaa huolestuneena, että työn uudelleenorganisointi Euroopassa edistyy hitaasti ja on huomattavasti jäljessä sekä Japanin että USA:n kehityksestä, E. toteaa, että kokemukset ovat osoittaneet, että työn uudelleenorganisointi vaatii pitkäaikaista sitoutumista ja luottamuksen ilmapiirin synnyttämistä, mikä korostaa yrityksen johdon merkitystä, kun on kyse lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden toisiinsa suhteuttamisesta, F. toteaa, että työn uudelleenorganisointi vaatii yhtenäistä strategiaa, jossa toimenpiteiden koordinointi, inhimilliset voimavarat, markkinat ja tekniikka nähdään uudistamisprosessin kokonaisuuden osina, G. korostaa, että työn uudelleenorganisointi tulee nähdä laajasti siten, että siinä huomioidaan myös muutoksen kulttuurinen ja psykologinen ulottuvuus sekä organisaatiorakenteisiin liittyvät historialli- set näkökohdat, H. katsoo, että parhaisiin käytännön kokemuksiin perustuva lähestymistapa ei ole hyödyllinen vain työmarkkinoiden organisoinnissa, vaan suositeltava myös työn uudelleenorganisoinnissa, I. katsoo, että ensisijainen vastuu työn uudelleenorganisoinnista perustuu työntekijö iden ja työnantajien ja heidän edustajiensa väliseen sopimuspohjaiseen kumppanuuteen; muistuttaa tässä yhteydessä neuvostolle ja komissiolle tekemistään toistuvista pyynnöistä, joiden mukaisesti pk-yritysten olisi oltava asianmukaisesti edustettuina Euroopassa käytävässä sosiaalisessa vuoropuhelussa; J. katsoo, että yhteistyöhön on otettava mukaan myös julkisia toimielimiä, jotta voidaan saavuttaa välttämätö n joustavuuden ja sosiaalisen turvallisuuden tasapaino työn organisoinnissa, K. katsoo, että työtä ei voida uudelleenorganisoida pitäen ainoana tavoitteena tuottavuuden lisäämistä ja työnantajan tarvetta suurempaan joustavuuteen, vaan uudelleenorganisoinnilla tulisi pikemminkin pyrkiä työntekijöiden oikeuksien turvaamiseen ja työ llisyyden tason parantamiseen tai säilyttämi- seen, minkä vuoksi sen on aina perustuttava kahden osapuolen välisiin neuvotteluihin, L. katsoo, että yhteistyö, jossa on mukana myö s julkisia toimielimiä, merkitsee sellaisten ratkaisujen etsimistä, joilla mukautetaan verotusjärjestelmää, sosiaaliturvajärjestelmää, työoikeutta, työ markki- napolitiikkaa, julkista sosiaali-infrastruktuuria, koulutusjärjestelmää ja yhteisön ohjelmia ja rakenne- toimia koskevia yhteisön aloitteita sekä edistetään tiedon hankkimista ja levittämistä työn uudellee- norganisoinnin tehostamiseksi; M. ottaa huomioon työaikojen merkityksen työ n organisoinnille, mikä koskee myös aloja ja toimia, joita työaikadirektiivi ei vielä koske ja joille olisi vahvistettava eurooppalaiset vähimmäisstandardit; 1. Kehottaa komissiota tulevan työn osalta a) esittämään työn organisoinnin uudistamista koskevia ehdotuksia joko erillisessä valkoisessa kirjassa tai tulevassa sosiaalisessa toimintaohjelmassa, b) osallistumaan työhö n, jolla pyritään luomaan edellytyksiä eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten kanssa tehtävään yhteistyöhön työ n uudelleenorganisoinnissa, sekä tässä yhteydessä myös tutkimaan edellytyksiä ala- tai sektorikohtaiseen yhteistyöhön, c) tarkastelemaan mahdollisuuksia jäsenvaltioissa jo olevien, työn organisoinnista vastaavien elinten välisen yhteistoiminnan vahvistamiseen, jolloin epävirallinen "Acteur Group" -verkosto ja Euroopan elin- ja työ olojen kehittämissäätiö on nähtävä luonnollisina osina yhteistoimintaa, osana työn uudelleenorganisointia koskevan tietämyksen kehittämistä ja jäsenvaltioiden välistä lisääntynyttä kokemusten vaihtoa, Tiistaina 16. joulukuuta 1998 19. 1. 98 FI C 14/37 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti d) esittämään parlamentille uudelleen yhteenvedon vihreästä kirjasta käydyssä keskustelussa esiin tulleista näkö kohdista ja ilmoittamaan, miten työn organisointia Euroopassa pitäisi komission mielestä pyrkiä uudistamaan; 2. Kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota työaikadirektiivin 93/104/EY ( 1 ) säännösten soveltamista koskevissa kertomuksissaan, joista säädetään direktiivin 18 artiklan 5 kohdassa, tarkastelemaan työn uudelleenorganisointia myös työ aikojen suhteen; 3. Kehottaa yhteisöä ja jäsenvaltioita suuremmassa määrin pyrkimään edistämään elinikäistä oppimis- ta, jolloin on otettava huomioon verotusjärjestelmän, sosiaalivakuutusten, työmarkkinapolitiikan ja lainsäädännön (mm. kysymys oikeudesta opintovapaaseen) mukauttaminen sekä se, että tämä mukautta- minen on niiden prioriteettien mukaista, jotka ovat välttämättö miä sellaisten ryhmien tavoittamiseksi, joiden jatkokoulutukseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota; 4. Kehottaa komissiota tutkimaan, miten olisi mahdollista työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhe- lun avulla edistää elinikäistä oppimista koskevien sopimusten tekemistä; 5. Katsoo, että rakennerahastojen uudistamisen tulee pikemminkin edistää uusien kasvualojen kehittämistä kuin vanhojen rakenteiden säilyttämistä, ja kehottaa siksi komissiota meneillään olevan rakennerahastojen toiminnan tarkistuksen yhteydessä ottamaan huomioon tarpeen tehostaa elinikäistä oppimista ja organisoida työ uudelleen; 6. Kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään muutoksia, jotta tavoitteen 4 mukainen tuki, Adapt- ja Leonardo da Vinci -ohjelmat sekä tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen viides puiteohjelma ja muut kyseeseen tulevat yhteisön aloitteet paremmin edistävät työn uudelleenorganisoinnin kehittämistä ja elinikäisen oppimisen toteuttamiseen pyrkiviä toimia; 7. Katsoo, että jäsenvaltioiden tulee kiinnittää enemmän huomiota pienten ja keskisuurten yritysten työn organisoinnin kehittämiseen, mikä voidaan toteuttaa siten, että yhteistyössä työmarkkinaosapuolten, viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa perustetaan paikallisia ja alueellisia neuvontaan ja tekniikan ja tiedon levittämiseen tarkoitettuja verkkoja; 8. Kehottaa komissiota tehostamaan pyrkimyksiä aktiivisen työmarkkinapolitiikan edistämiseen jäsenvaltioissa siten, että työntekijälle annetaan vuorotteluvapaajärjestelyllä mahdollisuus osallistua jatkokoulutukseen, samalla kun työ ttömälle annetaan mahdollisuus päästä työmarkkinoille; tällaista ratkaisumallia on pidettävä myö nteisenä; 9. Katsoo, että verotusta on uudistettava siten, että työn verotusta kevennetään, kun taas esim. pääoman tai ympäristöä saastuttavan toiminnan verotusta kiristetään; 10. Katsoo, että verotuksen eriyttäminen on nähtävä mahdollisuutena kannustaa yrityskoulutukseen, ja että tässä yhteydessä on voitava harkita koulutukseen osallistuvien työntekijöiden verojen/maksujen alentamista ja verohelpotusten myöntämistä yksilölliseen tai yhteiseen koulutukseen tarkoitettujen varojen osalta; 11. Katsoo, että työ ntekijöi